Nyt oli Diederichin vuoro menettää ryhtinsä suuttumuksesta. Hän katsahti ympärilleen: oliko hän sitten kuullut oikein. Ihmisten kasvot saivat hänet siitä vakuutetuksi. Silloin hän mainitsi, että kyllä vielä tultiin näkemään, mitä seurauksia sellaisesta lausunnosta tuli olemaan herra tehtailijalle, ja vetäytyi mukiinmenevässä järjestyksessä ystävälliseen leiriin. Samaan aikaan sukeltautui Jadassohnkin esiin, oltuaan kadonneena jossakin tiettymättömissä.
"Minä en ole ollut sattuneessa tapauksessa läsnä", hän sanoi heti. "Minä sanon tämän nimenomaan, koska sillä saattaa olla merkitystä asian jatkuvalle kehittymiselle." Ja sitten hän antoi esittää sen itselleen juurta jaksain. Diederich teki sen kiihkeästi; hän piti sitä erityisenä ansionaan, että oli katkaissut viholliselta tien. "Nyt hän on käsissämme!"
"Kyllä" vahvisti Jadassohn, joka oli tehnyt muistiinpanoja.
Sisäänkäytävästä saapui paikalle jäykin askelin vanhemmanpuoleinen herra tuiman näköisenä. Hän kumarteli kummallekin puolelle ja valmistautui menemään kumouksen edustajain luokse. Mutta Jadassohn sai hänet pidätetyksi. "Herra majuri Kunze! Vain yksi sana!" Hän puhui hänelle puoliääneen ja viittaili samalla silmillään oikealle ja vasemmalle. Majuri näytti epäröivän. "Vakuutatteko kunniasanallanne, herra asessori, että sitä on tosiaankin väitetty?" hän kysyi. Kun Jadassohn paraikaa sitä vakuutti, niin herra Buckin veli astui esiin, solakkana ja sirosti puettuna, ja lupasi antaa herra majurille tyydyttävän selityksen. Mutta majuri valitti; sellaista puhetta ei yksinkertaisesti voitu selittää; ja hänen ilmeensä kävi pelottavan synkäksi. Siitä huolimatta hän loi valittavan, katuvan katseen vanhaan toveripöytäänsä. Silloin, ratkaisevalla hetkellä, Diederich kohotti shampanjapullon astiasta. Majuri huomasi sen ja seurasi velvollisuudentuntoaan. Jadassohn esitti: "Herra tehtailija tohtori Hessling."
Diederich ja majuri puristivat lujasti toistensa kättä. Kiinteästi ja vilpittömästi he katsoivat toistensa silmiin. "Herra tohtori", sanoi majuri, "Te olette osoittautunut saksalaiseksi mieheksi!" Tömisteltiin jaloilla, asetettiin tuoleja paikoilleen, esitettiin maljoja, ja sitten piti juoda. Diederich tilasi heti uuden pullon. Majuri tyhjensi lasinsa niin usein kuin se täytettiin, ja ryyppyjensä välissä hän vakuutti olevansa mies paikallaan, mikäli saksalainen uskollisuus oli kysymyksessä. "Joskin minun kuninkaani onkin jo vapauttanut minut vakinaisesta palveluksesta —"
"Herra majuri", selitti Jadassohn, "oli viimeksi täkäläisessä aluekomennuskunnassa."
— "minulla on vielä vanha sotilaansydän" - hän koputti sormellaan sydäntään — — "ja epäisänmaallisia pyrkimyksiä minä tulen aina vastustamaan. Tulella ja miekalla!" hän huusi ja löi nyrkillään pöytään. Samassa silmänräpäyksessä tavaratalon omistaja Colin painoi hattunsa syvään päähänsä ja poistui kiireesti. Herra Buckin veli pyörähti ensin käymälässä, jotta hänen katoamisensa ei olisi näyttänyt niin pakomaiselta. "Ahaa!" sanoi Jadassohn sitä äänekkäämmin. "Herra majuri, vihollinen on hävinnyt." Pastori Zillich oli yhä vielä levoton.
"Heuteufel on jäänyt. Minä en luota häneen."
Mutta Diederich, joka tilasi kolmannen pullon, katsahti pilkallisesti Laueriin ja Heuteufeliin, jotka kahdenkesken jääneinä tuijottivat häpeissään olutlaseihinsa.
"Meillä on valta", hän sanoi, "ja nuo herrat tuolla tietävät sen. He eivät enää kapinoi, kun vahtisotilas ampui. He näyttävät siltä kuin pelkäisivät itse joutuvansa kiikkiin. Ja he joutuvatkin!" Diederich selitti, että hän tuli noiden äskeisten lausuntojen vuoksi tekemään ilmoituksen yleisellesyyttäjistölle herra Laueria vastaan. "Ja minä tulen pitämään siitä huolen", vakuutti Jadassohn, "että tuo kantelu otetaan huomioon. Minä tulen itse esiintymään pääkäsittelyssä. Herrat tietävät, että minä en tule todistajana kysymykseen, koska en ollut läsnä itse tapauksessa."