Holländerin tuottama suru synkensi koko juhla-ajan. Kuusituhatta markkaa uuden Maier-systemisen patenttiholländerin vuoksi! Rahaa ei ollut, ja olosuhteiden ollessa sellaisia kuin olivat, sitä ei ollut saatavissa. Tämä käsittämätön, kova kohtalo, tämä ihmisten ja asiain aiheuttama vastarinta sai Diederichin elämän karvaaksi. Kun Sötbier ei ollut saapuvilla, niin hän löi pöydänkantta ja heitteli kirjeenjärjestäjää nurkasta nurkkaan. Tälle uudelle herralle, joka oli ottanut ohjakset omiin käsiinsä, piti ilman muuta ilmetä uusia yrityksiä, hänen piti menestyä, tapausten piti sopeutua hänen persoonallisuutensa mukaisiksi!… Vihaa seurasi masennus, Diederich mietti keinoja onnettomuuden varalle. Hän oli suopea Sötbierille: kenties tuo vanhus saattoi vielä kerran auttaa. Hän nöyrtyi myöskin pastori Zillichin edessä ja pyysi häntä sanomaan ihmisille, ett'ei ollut sillä saarnallaan, josta kaikki puhuivat, tarkoittanut häntä. Pastori lupasi sen myöskin tehdä, siveellisesti katuen ja tuntien puolisonsa rankaisevan katseen, puolisonsa, joka vahvisti hänen lupauksensa. Sitten vanhemmat jättivät Käthchenin kahden kesken Diederichin kanssa, ja viimeksimainittu oli tästä heille niin kiitollinen, että oli vähällä kosia. Käthchenin suostumus, joka odotti hänen rakkailla, paksuilla huulillaan, olisi kuitenkin ollut yksi menestys, olisi tuottanut hänelle liittolaisen sodassaan vihamielistä maailmaa vastaan. Mutta tuo maksamatta jäävä Holländer! Se tulisi nielemään neljänneksen myötäjäisistä… Diederich huokasi, hänen täytyi rientää liikkeeseen, ja Käthchen puri huulensa yhteen tarvitsematta antaa suostumustaan.
Jokin päätös oli tehtävä, sillä holländerin saapuminen oli tulossa. Diederich sanoi Sötbierille: "Minä kehoitan noita ihmisiä toimittamaan sen päivälleen ja tunnilleen, tai muuten minä annan sen heille armotta takaisin". Mutta Sötbier huomautti tavanmukaisesta oikeudesta, joka myönsi tehtaille muutaman päivän viivytyksen. Diederichin kuvastumisesta huolimatta hän pysyi kannallaan. Muutoin kone saapui aikoinaan. Se ei ollut vielä purettu, kun Diederich jo kiroili. "Se on liian suuri! Nuo ihmiset vakuuttivat minulle, että sen piti olla pienempi kuin vanhan järjestelmän kone. Miksi minä sen sitten ostan, jollen minä sillä voi säästää tilaa!" Ja hän kulki, niin pian kuin se oli asetettu paikoilleen, sen ympäri metrimitta kädessä. "Se on liian suuri! Minä en anna petkuttaa itseäni. Todistakaa Tekin, Sötbier, että se on liian suuri!" Mutta Sötbier osoitti erehtymättömällä suoruudella Diederichin mittauksessa sattuneen virheen. Puhkuen vetäytyi Diederich pois, keksiäkseen uuden hyökkäyssuunnitelman. Hän huusi Napoleon Fischerin esiin. "Missä on sitten koneen pystyttäjä? Eivätkö ne olekaan lähettäneet mitään monttööriä?" Ja sitten hän suuttui. "Minä tilasin sen kuitenkin!" hän valehteli. "Ihmiset näyttävät ymmärtävän asiansa. Minua ei ihmetytä, jos minun täytyy päivittäin maksaa tuolle miehelle kaksitoista markkaa, ja hän loistaa poissaolollaan. Kuka panee nyt pystyyn tuon onnettoman?"
Konemestari vakuutti osaavansa sen tehdä: Diederich osoitti hänelle äkisti suurta hyväntahtoisuutta. "Voitte uskoa: minä maksan Teille kernaammin ylitunneista kuin heitän rahani ventovieraalle. Loppujen lopuksi Te olette vanha työkumppani." Napoleon Fischer kohautti kulmakarvojaan, mutt'ei sanonut mitään. Diederich kosketti häntä olkapäähän. "Nähkääs, hyvä ystävä", hän sanoi puoliääneen, "minä olen nimittäin tuon holländerin suhteen pettynyt. Hintaluettelossa olleessa kuvassa se näytti toisenlaiselta. Veitsitelan piti toki olla leveämpi, missä on sitten se suurempi työkyky, jonka nuo ihmiset takasivat meille. Vai mitäs Te tuumitte? Pidättekö sen kulkua hyvänä? Minä pelkään, että aine jää paikoilleen." Napoleon Fischer katsahti Diederichiin tutkivasti, mutta jo ymmärtävästi. Siitä täytyi ottaa selvä, hän mainitsi epäröiden. Diederich vältti hänen katseensa ja oli tutkivinaan konetta. Samalla hän sanoi riemastuen: "Siis sillä lailla. Te panette koneen pystyyn, ja minä maksan Teille ylitunneista kahdenkymmenen viiden prosentin koroituksen, ja sitten Te panette Jumalan nimessä heti tavaraa menemään sen läpi. Sittenhän me saamme nähdä, millä lailla se leikkaa."
"Se saattaa leikata säntillisestikin", sanoi konemestari ilmeisen suopeasti. Diederich tarttui, ennenkuin sitä itsekään tiesi, hänen käsivarteensa, Napoleon Fischer oli ystävä, oli pelastaja! "Tulkaapas, ystäväni" — hänen äänensä oli liikutettu. Hän vei Napolen Fischerin asuinrakennukseen, rouva Hesslingin täytyi kaataa hänelle lasin viiniä, ja Diederich pisti, eteensä katsomatta, viisikymmentä markkaa hänen käteensä. "Minä luotan Teihin, Fischer", hän sanoi. "Jos Teitä ei olisi, niin tehdas saattaisi minut mahdollisesti pulaan. Kaksituhatta markkaa minä olen jo heittänyt niiden ihmisten kitaan."
"Ne heidän täytyy antaa takaisin", sanoi konemestari suosiollisesti.
Diederich kysyi hartaasti: "Niinkös Tekin sitten luulette?"
Ja jo seuraavana päivänä, päivällisloman jälkeen, jonka Napoleon Fischer oli käyttänyt Holländerin koettelemiseen, hän ilmoitti työnantajalleen, että uusi laitos ei kelvannut mihinkään. Raaka-aine jäi paikoilleen, sitä täytyi lavasimella auttaa, kuten kaikissa vanhemmissa holländereissa. "Siis ilmeistä petkutusta!" huudahti Diederich. Tuo holländer tarvitsi myöskin enemmän kuin kaksikymmentä hevosvoimaa. "Se on sopimuksen vastaista! Pitääkö meidän tyytyä siihen, Fischer?"
"Siihen ei meidän tarvitse tyytyä", päätti konemestari ja silitti kyhmyisellä kädellään mustapartaista leukaansa. Diederich katsahti häneen ensi kertaa kiinteästi.
"Te voitte silloin todistaa, että holländer ei täytä tilattaessa sovittuja ehtoja?"
Napoleon Fischerin harvaan partaan ilmestyi hymy. "Voinhan minä", hän sanoi. Diederich näki tämän hymyn. Sitä piukemmin hän kääntyi ympäri. "No niin, sitten saavat ihmiset oppia minut tuntemaan!" Heti hän kirjoitti pontevan kirjeen Büschli & Cielle Eschweileriin. Vastaus saapui ensi postissa. Hänen väitteitään ei ymmärretty, useammat paperitehtaat, joiden luettelo seurasi mukana, olivat jo ottaneet käytäntöön Maierin järjestelmän uuden patenttiholländerin ja huomanneet sen kelvolliseksi. Mikään palauttaminen ja vielä vähemmin mikään maksetun 2,000 markan takaisinsuorittaminen ei näin ollen voinut tulla kysymykseenkään, pikemmin oli loput sovitusta kauppasummasta heti suoritettava. Diederich kirjoitti tämän jälkeen vielä päättäväisemmin ja uhkasi nostaa oikeusjutun. Büschli & Cie koetti nyt rauhoittaa häntä kehoittamalla tekemään uusia kokeita. "He pelkäävät", sanoi Napoleon Fischer, jolle Diederich näytti kirjettä, ja irvisti. "Mitään kannetta he eivät voi nostaa, sillä heidän holländerinsa ei ole vielä tullut riittävästi tunnetuksi." "Hyvä", sanoi Diederich. "Ne herrat ovat meidän käsissämme!" Ja katkeran voitonvarmasti hän hylkäsi kaikki sovinnonhieromiset ja tarjotut hinnanvähennykset. Kun sitten useampaan päivään ei kuulunut enää mitään, niin hän tuli levottomaksi. Kenties he nyt odottivat hänen haastettaan? Kenties he ryhtyivät itse käräjöimään! Epävarmana tavoitteli hän useampia kertoja päivässä Napoleon Fischerin katsetta, joka vastasi hänelle altapäin. He eivät puhuneet enää keskenään. Mutta kun Diederich eräänä aamupäivänä kello yksitoista oli toisella aamiaisella, niin palvelustyttö toi käyntikortin: Friedrich Kienast, Büschli & Cien prokuristi, Eschweiler; ja sillä aikaa kun Diederich sitä katseli ja käänteli, vieras astui jo sisään, jääden ovensuuhun seisomaan. "Anteeksi", hän sanoi, "tässä täytyy olla erehdys. Minut neuvottiin tänne, mutta minä kuljen vain liikeasioissa."
Diederich oli tointunut. "Sen voin hyvin ymmärtää, mutta se ei tee mitään, astukaa vain lähemmäksi, olkaa hyvä. Minä olen tohtori Hessling, tässä on minun äitini ja sisareni Emmi ja Magda."