MIKAELI KOHLHAS
Saksalainen tapakuvaelma Lutheruksen ajoilta
Kirj.
HEINRICH VON KLEIST
Suomennos
Jyväskylässä, Jyväskylän kirjapaino, 1884.
Mikaeli Kohlhas.
Haweljoen rannoilla Saksan maakunnasta Brandenburg'issa eli kuudennentoista vuosisadan keskivaiheilla muuan hevoskauppias, nimeltä Mikaeli Kohlhas, erään koulunopettajan poika, sekä samalla kertaa aikansa hurskasmielisimpiä ja hirveimpiä ihmisiä. Tätä verratonta miestä olisi hänen kolmanteenkymmenenteen ikävuoteensa saakka voinut pitää hyvän kansalaisen esikuvana. Eräässä kylässä, jolla vieläkin on hänen nimensä, oli hänellä talo, jossa hän rauhallisesti eli ammatistaan, hevosten kasvattamisesta ja myymisestä. Lapset, jotta vaimonsa hänelle lahjoitti, kasvatti hän Jumalan pelvossa ahkeruuteen ja rehellisyyteen; ei ollut ketään hänen naapureistansa, jota ei hänen hyväntekeväisyytensä ja oikeudentuntonsa olisi hyödyttänyt, sanalla sanoen: kaikki, jotka olivat olleet jossakin yhteydessä hänen kanssansa, olisivat siunanneet hänen muistoansa, ellei eräs seikka olisi saattanut häntä harhateille; hänen väkevä tunteensa siitä, mikä on oikeata, yhteydessä itsepäisyyden kanssa, joka jo meni uppiniskaisuuteen saakka, teki, näet, hänestä sekä kapinoitsijan että murhamiehen.
Kerran kuljetti hän ratsahin muutamia nuoria hevosia, jotka kaikki olivat hyvin ruokitut ja kiiltokarvaiset, ja jotka hän aikoi viedä ulkomaille. [Jo ennen tätä aikaa oli Saksan valtakunta melkein kokonaan hajoutunut monenlaisiin pienempiin ja suurempiin valtioihin, jotka olivat niin itsenäisiä, että niitä hyvin kyllä voi sanoa "ulkomaiksi" toistensa suhteen. Todisteena valtioitten yhteydestä oli pääasiallisesti ainoastaan yhteinen keisari, joka silloin asui Wien'issä ja tuomioistuin, joka oli perustettu tuomitsemaan rikoksia maanrauhaa vastaan.] Hän teki juuri laskuja, mitenkä hän käyttäisi sen voiton, jonka hän toivoi näistä markkinoista saavansa — osittain, kuten hyvät talouden hoitajat tavallisesti, saadaksensa sillä uutta voittoa, osittain hyödyksi ja huviksi heti paikalla — kun hän saapui Elbejoelle ja saksilaisella alueella muhkean ritarilinnan edustalla huomasi puomin, jota hän ei ennen tällä tiellä ollut nähnyt. Hän pysyi alallaan hevosineen hetkisen, vaikka juuri ankarasti myrskysi ja satoi, sekä huusi puomin vartiata, joka heti kurkistikin akkunasta, jörömäisenä kasvoiltansa. Hevoiskauppias pyysi, että puomi nostettaisiin.
— Mitä uusia laitoksia nämät ovat? kysyi hän, kun vartia hyvän ajan kuluttua tuli huoneesta ulos.