Koettaen hämillä-oloansa salata, arveli Kohlhas, ettei Herse tässä ollut selvää totuutta puhunut, sillä jo keväällä olivat hevoset olleet joitakuita kertoja kuorman edessä.
— Olisithan helposti saattanut linnassa, jatkoi hän, jossa kuitenkin olit jonkinlaisena vieraana, käyttäytyä vähän sävyisämmin, kun oli tärkeätä saada elot pian korjuun.
— Niinhän minä teinkin, hyvä isäntä, sanoi Herse; minä ajattelin, kun he osoittivat tyytymättömyyttä, ettei siitä juuri taitaisi hevosille vahinkoa olla; kolmantena aamupäivänä valjastin minä ne ja ajoin kolme viljakuormaa niillä latoon.
Kohlhas loi hämmästyneenä katseensa maahan sanoen: Siitä eivät minulle ole mitään virkanneet, Herse!
Herse vannoi, että asia niin oli. Minun niskoittelemiseni oli siinä, sanoi hän, ett'en minä tahtonut valjastaa hevosiani uudestaan puolen päivän aikana, kun ne tuskin olivat ehtineet mitään syödä, sekä siinä, että minä vastasin linnanvoudille ja hoitajalle, kun he ehdottelivat tahtovansa antaa minulle rehuja ilmaiseksi, jotta minä voisin pistää teidän antamanne rahat omaan taskuuni, kaikessa muussa palvelevani heitä, mutta en tässä, ja kääntäen heille selkäni menin matkaani.
— Mutta ei suinkaan sinua senvuoksi Tronkenburg'ista kartoitettu?
— Ei, se tapahtui toisen hairauksen vuoksi; illalla, näetten, vietiin kahden Tronkenburg'iin tulleen ritarin hevoset talliin ja minun hevoseni sidottiin tallin oven pieleen; ja kun minä otin hevoset linnanvoudilta, joka ne siihen oli asettanut, ja kysyin, mihin eläimet nyt sijoitettaisiin, osoitti hän minulle, ruoteista ja laudoista tehdyn sikoläätin linnan muurin vieressä.
— Aattelit varmaankin paikan olleen niin huonon hevosille, että se oli enemmän sikoläätin, kuin tallin kaltainen?
— Se oli sikoläätti, isäntä hyvä, totta tosiaan, oikea sikoläätti, jossa siat juoksivat edes takaisin ja jossa minä en voinut suorana seisoa.
— Ehkäpä ei ollut muuta suojaa hevosille, ja ritarien hevosilla oli ehkä tavallansa etuoikeus?