"Ompa kyllä," vastasi tämä äänellä, jossa oli mitä hyvänsä, paitsi sääliväisyyttä ja hyvyyttä. "Olkaa varoissanne, kunnioitettava hallitus-isä," lisäsi hän. "Jos teillä on rahoja, niin on parasta ett'ette sitä ilmaise, sillä he kerjäävät niitä teiltä, ja jos yhdelle annatte, niin puuttuvat teihin toiset niinkuin pedot."
"Ole siitä huoletoinna, ystäväiseni," vastasi pappi surullisesti hymyillen. "Jos rahat yksin voisivat auttaa ja huojentaa, niin olisi käyntini aivan hyödytöintä; sillä niistä vähistä rahoista, jotka minulla on, ei olisi paljon apua. Mutta sanokaa, pitääkö teidän seuraaman minua?"
"Se on tarpeetonta," vastasi päällysmies lyhyesti ja kylmästi. "Herrat kalereissa eivät voi pyrkiä matkoihinsa, ja ettehän te kahleita murra!"
Ja sillä jätti hän papin, joka nyt alkoi surullisen kulkunsa kalerista kalerihin. Mikä surkea näky! Minne hyvänsä silmä näki, kohtasi häntä ihmis-kurjuus hirmuisimmassa muodossaan, ihmisen vapaus syvimmässä alennuksessaan. Orjat, rauta-kahleilla taotut kiini laivaan, olivat kalveilla ja laihtuneilla kasvoillaan eläväin ruumisten näköisiä, jotka pilkkasivat elämää; olivat ihan kuin haudasta ylös-nousseita siirtolaisia, jotka muodollaan ja vaikealla työllään näyttivät olevan määrätyt pilkkakuvaksi muuttamaan Jumalan isänrakkauden, ja kristinopin hyvät työt, niinkuin myös Raamatun sanat: "Jumala tahtoo kaikkia ihmisiä autetuksi ja autuuden tietoon tulemaan."
Useimmat toimittivat työnsä tuimalla ja synkeällä uhalla, kolkon epätoivon tuntomerkki; ja hirmuisilla koston mietteillä, jotka ainoastaan toivoivat vapauden hetkeä saattaakseen kuolemaa ja turmiota ihmiskunnan ylitse; ainoastaan muutamain kasvoista ja käytöksistä näkyi hiljainen nöyryys surkuteltavassa tilassaan, ja ne loivat silmänsä alas, kun pappi lähestyi.
Näiden seassa oli eräs 30-vuotinen mies, johon matkustavainen etenkin mielistyi. Vaikka kurjuus ja rasittava työ oli painanut kuvasimensa hänen laihtuneihin ja surkahtuneihin kasvoihinsa, oli kuitenkin kaikessa hänen muodossaan liikuttava nöyryys ja kärsivällisyys, hänen synkistä silmistään loisti lempeä ja sävyisä olemus, joka osoitti sekä raskaan kivun ja sydämmellisen katumisen niitä rikoksia, jotka olivat hänen sinne saattaneet, kuin myös kristillisen tyytyväisyyden kovaan kohtaloonsa. Varmaan pappi näki vielä selvästi, kuinka kyynel toisen perästä vieri kaleri-orjan poskia myöten ja putosi laivan-kannelle.
Liikutettu syvimmästä sääliväisyydestä lähestyi pappi tätä nuorta miestä ja sanoi: "Ystäväni, sinä itket? mikä sinua vaivaa, mikä sinua niin syvälti surettaa?"
Vanki katsahti ylös, silmäili kysyjää raskaalla surumielisyydellä ja pudisti päätänsä, niinkuin olisi hän tahtonut sanoa ett'ei kukaan voisi auttaa häntä kurjuudessaan.
"Puhu!" jatkoi pappi rukoillen, "kentiesi voin jotakin tehdä tuskasi huojentamiseksi. Jos se on rahalla autettava, niin puuttuu minulta tosin sitä, mutta Jumalan avulla tapaan kyllä ylevämielisiä ystäviä, jotka ottavat asiasi. Ne vähät, kuin minulla nyt on, annan mielelläni sinulle."
Vanki pudisti vaan vielä surkeammalla hymyilemisellä päätään, viimein sanoi hän: "Ah, kunnioitettava herra, kurjuuttani ei käy rahalla huojentaminen eli pois-ottaminen. Mitä mä tähän viheliäiseen elämään tarvitsen, sen saan täällä, ja se on niin vähä, että tuo ei minua huoleta. Mikä mieltäni pahoittaa, on eräs synti, jonka kauhea raskaus kohta sortaa minun; en voi kauvemmin sitä kantaa."