Kappalainen ilmotti kansallen asian, josta nyt oli tuumattava, johon heti kirkkoväärti ja hallitusmies Karhunen sanoi, että koska nyt kouluttajan virka oli auki, ja se oli varsin vähäinen virka, jota seuraa huono palkka mutta paljon vaivaa, niin oli muka hyvä asia, että täällä oli kelpo mies, joka tahtoisi ottaa vastaan tämän viran. Se oli nimittäin kraatari Jussinen, jolla eivät tahtoneet neulakeinot oikein hyvin menestyä, ja joka oli hänelle sukua.
Mutta toinen kirkkoväärti, joka myöskin piti salakrouvia, pani taas vaaliin köyhän sukulaisensa, tuon nilkun viulun soittajan Jurrin, ja tuumaili, että vielä senkin tähden hän ennemmin pitäisi otettaman tähän virkaan, että hän, kyläkunnan vähäin varain vuoksi aikoi tytyä vähempäänki palkkaan, nimittäin hän ei tahtonut kuin kolme neljättä osaa entisestä palkasta.
Kraatari Jussinen, nähtyänsä että enimmät talonpojat luopuivat viulun soittajan puoleen, ei sanonut tahtovansa kuin kaksi kolmatta osaa koko palkasta. Tästä vihastui viulun soittaja niin että hän rupesi haukkumaan kraataria varkaaksi, huorintekiäksi ja valapatturiksi, ja sanoi tytyvänsä vielä vähempään palkkaan. Kraatari uhkasi haastaa Jurria käräjihin näistä soimauksista; mutta niin vähään palkkaan ei hän sanonut tahtovansa ruveta kouluttamaan.
Kuin nyt ei kekään muu itseänsä ilmoittanut tämän viran hakiaksi, sentähden että kouluvirka tästä kylästä katsottiin häpiälliseksi ja pyyttiin ainoastansa semmoisilta, joilla ei ollut mitään, oli jo seurakunta päättämäisillänsä, että virka annettaisiin viulun soittajalle Jurrille; sillä hän taisi vähän kirjoittaa ja räknätä.
Mutta nyt astui Toivonen, tulipunaisena kasvoista, esiin ja huusi: »Lehmäin ja sikain paimenelle, joka ajaa teidän karjaanne laitumelle, te annatte paremman palkan, kuin kouluttajalle, jonka pitää opettaa teidän pojillenne ja tyttärillenne Jumalan pelkoa ja hyödyllisiä asioita. Teidän lapsenne ovat ihmisiä, luodut Jumalan kuvaksi, vaan ei eläimiä. Ettekö te häpiä niin käyttää itsiänne heidän opettajaansa kohtaan? Mutta kyllä minä syyn tiedän: hyödyllisiin tarpeisiin ei ole koskaan rahaa, ja koulurahaa ei voi köyhä väki maksaa, jolla on tuskin potaatteja, suoloja ja leipää. Minä tahdon teille tehdä sen hyvän, että tarjoan itseni kouluttajaksi enkä vaadi mitään palkkaa. Minä sanon sen vielä kerran, minä rupean kouluttajaksi, eikä se maksa kylälle eikä yhdellekkään taloudelle kopeikkaakaan.»
Miehet katsoivat kummastellen toinen toisensa ja Toivosen päälle. Eivätkä muutamat tahtoneet häntä kouluttajaksi, mutta sanoivat hänen kukatiesi taitavan ja tahtovan perkeleelle myydä lapsiraukkain sielut. Mutta useimmat arvelivat, ett'eipä kukaan muu ota sitä virkaa ilman palkata, ja huusivat että Toivonen piti otettaman kouluttajaksi. Nyt luettiin huudot (äänet) ja Toivonen valittiin kouluttajaksi.
Tätä kuultuansa tahtoi Elsa häpiästä ja hämmästyksestä kokonaan vaipua maahan. Sillä paitsi nylkyriä ja sian paimenta ei ollut kukaan koko kylästä niin ylönkatsottu kuin kouluttaja. Hän juoksi kotiinsa aivan pahoilla mielin, juuri kuin hänelle olisi tapahtunut suurin onnettomuus ja katkerin häpiä. Hänen isänsäkin, se rehellinen mylläri, putisti päätään ja sanoi: »Tuo Toivonen on, luulenma, järkensä kadottanut.»
Mutta Toivonen piti päätöksensä. — Hänen täytyi mennä kaupunkiin, siellä taitonsa puolesta tutkittavaksi, ja koska hän taisi koreasti kirjottaa ja tunsi luvun laskua (räkninkiä) enemmin, kuin tarvitsikaan talonpoikainen ihminen, saattiin hän Fullmahdin kautta kouluttajaksi.
7.