Näin he seisoivat tiiman aikaa suuressa hiljaisuudessa ja pelossa, ja uskalsivat tuskin hengittää. Nyt kello löi kaksitoista. Ja heti kellon lyötyä aukesi yhtäkkiä ovi. Sisällen astui komeasti puettu Upseeri, korkia höyhenvihko hatussa ja pitkä sapeli vyöllä, ja rinnassa oli tähti. Hän kantoi kaksi palavata kynttilätä, jotka pani heidän eteensä pöydälle. Miehet, tunnettuansa toinen toisensa, ensin vähän häpesivät; sillä he kyllä ymmärsivät kunkin tulleen samassa tarkoituksessa. Ja taas he katsoivat Upseerin päälle, jota he jo olivat luulleet pahaksi hengeksi; mutta tunsivat hänessä itse Toivosen.
Toivonen oli yksitotinen kasvoista ja puhui: »Katsokaat nyt minua, te viheliäiset; nyt tunnetta, kuka olen. Minä en ole noita enkä tee taikoja; minä pidän kiinni Jumalasta ja uskon hänen päällensä. Mutta te olette jo aikaa luopuneet Jumalasta; te olette juoneet ja ylöllisesti eläneet; te olette pettäneet ja valhetelleet; te olette varastaneet ja pahaa tehneet; te olette pelanneet ja unhottaneet vaimonne lapsinensa, te olette perkeleen tekoja tehneet. Sentähden olette köyhät ja epätoivoiset. Mutta rehellisyys kauvimmin kestää; Jumalan pelko tekee rikkaaksi. Jumalan teillä on Jumalan siunaus. En tahdo olla rikas, mutta en ole köyhäkään. Jos nyt tahdotta olla niin kuin minäkin, niin tehkäät niinkuin minä.»
Näin sanottuansa Toivonen otti viheliäisen kukkaron ja tyhjensi sen pöydälle. Helisten putosi pöydälle pälkkiä kauniita kultarahoja ja pyöryivät ympärin ja sokaisivat silmiä. Eivät koskaan talonpojat olleet niin paljon kultaa nähneet yhdessä koossa. Heidän sydämmensä tykyttivät ankarasti.
Mutta Toivonen avasi suunsa ja sanoi: »Totta totisesti, minä sen sanon teille, tämä ei minua tee onnelliseksi; mutta viisaus tekee onnelliseksi, jolla tätä kultaa hankitaan ja nautitaan. Te oletta mun tyköni tulleet, että minä teitä opettaisin kultaa tekemään. Minä tahdon teille opettaa sen konstin. Se on paras mailman viisaus, ja enemmästä arvossa kuin kulta. Koska teillä on viisaus, niin myöskin saatte kultaa, ettekä siitä sitten niin paljon pidä. Mutta sitä onnea ette saavuta, ennen kuin oletta tulleet koetelluiksi. Ja koetuksen aika on seitsemän vuotta ja seitsemän viikkoa. Joka loppuun asti kestää, saapi iloa ilon perästä. Totisesti, minä sen sanon teille, koska se aika on täytetty, pitää kunkin teistä pöydälle kaataman enemmin kultaa, kuin teidän silmänne nyt näkee. — Mutta koetus on jumalattomalle vaikia ja syntiselle kova. Sillä hänen täytyy kokonaan kääntää sydämmensä ja tulla uudeksi ihmiseksi.»
Nämät kaksineljättä talon isäntää kuulivat pelkäävässä hiljaisuudessa
Toivosen puhetta. He katsoivat hänen päällensä pystössä silmin.
»Kuka teistä,» hän sanoi, »tahtoo kestää tätä seitsemän ajastajan ja seitsemän viikon koetusta, hän jääköön tänne. Joka pelkää ja jonka usko horjahtaa, se menköön heti pois.»
Ei mennyt kukaan.
»Noh, koska niin on,» huusi Toivonen, »niin teidän täytyy kaikkialla läsnä olevan Jumalan edessä minulle luvata seitsemän lupausta, ja niitä pitää uskollisesti seitsemän ajastaikaa.»
»Ensiksi: Teidän pitää seitsemän vuotta ja seitsemän viikkoa välttää kaikkia juomahuoneita ja krouveja, mutta sitä vireemmin käydä kirkossa, kuulla Jumalan sanaa ja sen jälkeen elää.»
»Toiseksi: Seitsemän vuotta ja seitsemän viikkoa olla kortteihin koskemata, ja kaikkeen peliin, jolla rahasta pelataan.»