Nyt hän tuli kokonaan vihapäihinsä ja sanoi: »Koska mulle niin teette, kyllä minäkin teille nyrkin näytän. Malttakaat! Kyllä vielä muistatte Karhulan isäntää!»
15.
VELKAKIRJAT AVATAAN. SÄÄSTÖKASSA JA YHTEINEN KEITTO-RAKENNUS
Nyt tulivat yksi ja taas toinen niistä köyhistä ihmisistä, jotka kuuluivat Kullan tekiäin liittoon, salaa Toivosen tykö, valittivat hätäänsä ja sanoivat: »Katso, Toivonen, lupaukseni, vaikka ovat vaikiat pidän minä tarkkaan. Nyt on puolen vuotta kulunut, minä rukoilen ja teen työtä; enkä pelaa, enkä ryyppää, enkä tappele enään. Huoneeni on hyvässä korjussa; vaimo ja lapset puhtaat. Ei saata kukaan minun päälleni valittaa. Mutta kylän hallitusmiehet minua vaivaavat kaikella muotoa. Minun on sillen ja tällen velkaa. Nyt he uhkaavat ajaa minua talostani, jos en maksa heille velkaani elikkä kulje heidän tykönä juomassa. Auta minua, Toivonen, muutoin en voi pitää lupaustani. Puolen seitsemättä vuoden perästähän minulla on rahaa kylläksi; anna mullen muuan rahasumma edeltä käsin, niin mä sen sitten sinullen maksan takaisin.»
Toivonen vastasi: »Neljäs lupaus on: Rukoilla, työtä tehdä, eikä enään velaksi ottaa. En siis uskalla sinulle rahaa lainata. Mutta katsokaamme perään, kenelle ja kuinka paljon sinä olet velkaa; sitten tuumailkaamme kuinka pääsnet hädästäsi.»
Näin sanottuansa hän otti pännän ja paperia, istui alas ja kirjoitti
mitä hänelle kukin kysyttyä vastasi. Mutta hän kyseli kutakin erittäin:
»Kenellen sinä olet velkaa? Kuinka paljon ja kuinka suuri korko on?
Miksikäs olet velkaa tehnyt, ja oletkos antanut panttia?»
Näin saatuansa tietää miehen koko velkasumman, kysyi hän taas: »Milläs aivot maksaa? Kuinka paljon sinä eli vaimosi ja lapsesi saatatte viikossa ansaita? Kuinka paljon sinulla on maata ja karjaa, ja kuinka paljon sinä saatat keskoisina vuosina myydä elostasi? Kuinkas itsesi elätät ja perheesi? Paljonkos tarvitset viikon, ja paljonko päivän elatukseksi? Kuinka ovat vaatteesi ja kalusi eli aseesi? Mitä vielä pitää hankittaman, ja mitä taittaisin ilman vahingota säästää?» Kaiken tämän Toivonen kirjoitti tarkasti ylös kunkin suusta. Nyt tuli vasta heidän entinen järjetön ja huoleton taloutensa käyttäminen nähtäväksi. Sillä moni ei edes tietänytkään tarkkaan, paljoko hänen oli velkaa, eikä ollut hänellä mitään ylöskirjoitettu. Sitä piti ensin lainan antajalta tiedusteltaman. Monella oli useamman vuoden korko vielä maksamatta. Se piti siis ensin suoritettaman. Monen täytyi hallitusmiehille, joilta hän hädän aikana oli saanut lainaksi, maksaa korkoa (eli intressiä) kahdeksan ja vielä kaksikintoistakymmentä sadalta. Nyt Toivonen meni kaupunkiin ja sai sieltä omalla takauksellansa rahaa lainaksi kohtuullista intressiä vastaan, että nämät suunnattoman korkorahan ottajat pois suoritettaisiin, ett'eivätkä enään liian korkorahan ottamalla saisi hävittää köyhempiä. Monella oli vielä enemmin velkaa kuin omaisuutta. Ja siihen apua löytää oli vaikia asia. Mutta Toivonen koki heitä rohkaista ja sanoi: »Säästäin ja työtä tehden te Jumalan avulla pääsette velkanne. Seuratkaat vaan kaikissa minun neuvoani!»
Nyt vasta näkivät miehet kuinka pahoin ja väärin he olivat talouttansa ja tavaratansa käyttäneet, ja siitä heille oli paha mieli. Nyt vasta kukin sai nähdä, mitä hänelle, koska velka pois eroitettiin, jäi omaksi. Eikä sitä monelle jäänyt paljo, niin että he joutuivat pahaan hätään ja pelkoon. Nyt kaikki tahtoivat säästää, kaikki työtä tehdä. Mutta kuinka piti alkaa, että se auttaisi?
Toivoselle oli tästä paljon työtä ja vaivaa. Mutta se vaiva oli hänelle mieluinen, sillä hän oli totinen ihmisten ystävä. Hän laittoi kullenkin kirjan, kuhun velat kirjoitettiin, niin myös tulot ja maksut, että kukin selvästi näki kuinka asiansa oli.
Sitten hän taas meni kaupunkiin ja haki kaikellaista työtä lapsille ja kasvaneille. Ja mitä niin päiväpalkaksi ansaittiin, se piti viikottain ylöskirjoitettaman ja säästettämän. Muutamat heti antoivat rahat Toivoselle, toiset taas viikottain, että niin syntyisi rahasto, jolla velat aikaa myöden suoritettaisiin.