MITÄ KULTALALAISISTA MAASSA PUHUTAAN
Kaupungissa ja lähinäisissä kylissä kaikenlaista puhuttiin Kultalalaisista. Ennen heitä oli haukuttu roistoiksi, het katsottiin olevan juomareita, kerjäläisiä ja velan alaisia, joillen ei ollut kopeikkaakaan uskomista. Mutta nyt kummastutti nähdä, että heidän kylässänsä ei näyttänyt sinneppäinkään kuin köyhäin asunnoissa. Heidän huoneensa olivat siistit ja puhtaat; niin oli myös kaikki parahimmassa järjestyksessä ja siivossa sekä teillä ja kujilla että takakartanoissa ja kryytimaissa. Heillä oli parempi siivo kuin monessa varakkaassa kylässä. Kesällä nähtiin jo varahin aamuilla miehet, vaimot ja lapset pelloilla eli muualla töissänsä. Muutamat kantoivat ja hajoittivat sontaa; toiset kryytimaissa kitkivät eli perkkasivat pahoja ruohoja j.n.e. Aina heillä oli jotakin tekemistä. Ja huvittava oli nähdä heitä työssänsä. Työ kului heidän käsissänsä. Jos kaupungissa tarvittiin työmiehiä, niin ennen kaikkia kysyttiin Kultalan miehiä. Koska kaupungin frouvat menivät torille ostamaan, menivät he kernaimmasti Kultalan vaimoin tykö. Sillä he olivat aina varsin sievät ja siistit, puhtaissa ja ehjöissä vaatteissa ja pestyillä käsillä, niin että oikein halutti heiltä ostaa maan hedelmiä, kehräyksiä ja muita kaluja.
Kultalalaiset olivat köyhiä, se oli tietty asia. Mutta aina he maksoivat vuokransa eli velkansa päivän päälle. Ja se kävi ihmeeksi, että heillä oli kaupungissa pienet rahastot vuokraa vastaan uloslainattuna. Tästä tuli että heitä uskottiin ja heille lainattiin. Jos vaan Kultalan Pappi ja kouluttaja menivät takaukseen, kyllä Kultalan mies sai ennen kuin joku muu. Ja vielä annettiinkin heille vähempään vuokraan, että varmaan tiettiin rahat olevan hyvässä tallessa ja vuokrat oikialla ajalla maksettavan. Tästä oli Kultalalaisille monta suurta etua. Sillä he maksoivat pois ne lainarahat, joista kovin suurta korkoa vaadittiin, ja lainasivat sieltä kussa vähemmällä päästiin.
Kaikellaista arveltiin ja puhuttiin tästä kylästä. Sanottiin kyllä siellä olevan hyvän Papin ja toimellisen kouluttajan. Mutta monelle se oli kuitenkin ymmärtämätön asia. Sillä eihän muka Pappi ja kouluttaja voi kaikkia tehdä; ja kukin Pappi arveli olevansa yhtä viisaan, eli kukatiesi viisaammankin, kuin nämät molemmat Kultalan miehet. Sepä se monta huoletti. Lähinäisten kyläin talonpojat suorastaan sanoivat, ettei ollut asian oikein laita. Oli kuultu puhuttavan Toivosesta, että hän taisi kultaa tehdä ja opetti taitoansa sillen ja tällen kylänsä miehistä. Ja sentähden pilkattiin ja soimattiin Kultalan miehiä, että he muka taisivat kultaa tehdä.
Mutta olikin merkillistä että Kultalalaiset toivat kaupunkin torille kaluja, joista ei tietty, mistä he olivat niitä kaikkia hankkineet. Heidän sekä kryytimaan- että puunhedelmänsä, heidän pellavansa eli liinansa, heidän hamppunsa, heidän jyvänsä, kaikki oli hyvää. Vielä lapsetkin toivat kaupunkiin ja möivät kauniita kukkaisia. Mettä eli hunajaa ja medenvahaa (vaksia) oli heillä enemmin ja parempaa, kuin kaikista muista kylistä saatiin. Kaikille oli tietty asia ettei heillä ollut suurta karjaa; monessa talossa ei ollut kuin kaksi lehmää, eikä kaikissa sitäkään. Kuitenkin saatti moni köyhä, jolla oli yksi ainoa lehmä, tuoda kaupaksi suuria juustoja ja puhdasta voita leivistöittäin. Ymmärtämätön asia oli, kuinka yksi lehmä taisi antaa niin paljon voita ja juustoa. Samaten heillä aina syksyillä oli paraita hedelmiä ja makuisimpia omenoita ja päärynöitä. Mistäpä tämä oli näin yhtäkkiä tullut muutaman vuoden kuluessa?
Naurattikin usein Kultalan miehiä, koska heidän kyläänsä, Kultalaa, haukuttiin, niin kuin sen nimi merkitseekin, Kullanpesäksi eli Kullantekiäin kyläksi. Mutta hepä jo tiesivät mistä tämä hyvä onni tuli. Sillä Toivonen taisi hedelmäpuita hoitaa ja korjata, ja missä hän kaupungissa eli muualla herraväen puutarhoissa sai kuulla olevan hyvänlaatuisia hedelmäpuita, meni hän sinne ja pyysi saadakseen vesoja eli olkia. Niitä hän oli opettanut nuorukaiset ymppäämään, eli istuttamaan, niin kuin kaikellaiseen muuhunkin kryytimaan-työhön; niin että jo olivat koko mestarit. Oli heillä myös eri veitset ja muita siihen työhön sopivia aseita. Nähtyänsä näitä yksi ja toinen naapuri tahtoivat saada itsellensä parempia hedelmäpuita. Ja niin ympättiin ja istutettiin, että oli lysti katsoa. Moni talonpoika otti metsässä kasvavia omenapuita, niitä paremmanlaatuisiksi kasvattaaksensa; toiset taas siemenistä kasvattivat puita ja istuttivat niitä sitten muualle oikiaan järjestykseen. Kukin tahtoi tässä olla toistansa parempi, vaikka tämä kilvoitus välistä saatti muutaman väärin täyttämään asiansa.
Nytpä taisivat kaupunkilaiset ymmärtää, kuinka Kultalassa vuosi vuodelta saatiin aina parempata ja enemmin hedelmää, josta hyvinä vuosina tuotiin kotia suuret rahat. Siinä nyt ei nähty mitään taikaa. Mutta niin vähästä karjasta saada niin paljon voita ja juustoa, sepä nyt oli eriskummainen konsti!
Mutta sen konstin oli Toivonen, sotaväessä ollessaan, muutamassa kylässä nähnyt ja oppinut, ja tuottanut myötänsä Kultalaan. Ja se olikin varsin soma keino. Eivätpä tahtoneet ensistä kylän asukkaat siihen ruveta; mutta aikaa myöden sanoivat he hänelle siitä sangen paljon kiitoksia. Hän teki nimittäin seuraavalla tavalla.
Hän kulki ympärin liittolaistensa tykönä, joilla oli lehmiä, ja sanoi: »Teille on lehmistänne aivan vähän hyötyä. Yhden lehmän antamasta voista ja juustosta pitää vuosittain saataman selvässä rahassa vähintäkin 25 Ruplaa ja enemminkin, siihen sijaan että nyt lehmän elatus maksaa enemmin kuin sen voista ja juustosta saadaan. Tahdottako ruveta minun kanssani, niin minä teillen hankin paremman tulon. Käskekää muitakin, joilla on lehmiä. Pitää olla vähintäkin 40 eli 50 lehmää koossa; sitten se käypi toimeen.»
Koska nyt oli viidettäkymmentä lehmää saatu kokoon, sanoi hän: »nyt se tulee toimeen!» hän tunsi rehellisen karjan kaitsian, joka oli varsin taitava voita ja juustoa valmistamaan. Hänelle luvattiin vissi kohtuullinen vuosipalkka; mutta sen edestä piti hänen itsensä pitää kynttilöitä, pesuvaatteita ja liinoja, joita tarvitaan juustoa tehdessä, niin kuin myös astioita ja viljaa puhdistaissa. Astioita ja suoloja taas Toivonen hankki kaikkein osamiesten yhteisellä rahalla, joista ensi vuodeksi valittiin kolme rehellistä miestä peräänkatsomaan tätä uutta työtä.