»Te ette taida erehtyä hakeissanne parasta miestä. Ajatelkaat vaan, kenen te kuolemavuoteellanne panisitte ennen kaikkia muita leskenne ja jälkeenjääneiden orpolastenne hoitajaksi, että hän hyvästi katsoisi teidän omaistenne parasta? Kas, se tehkäät hallitusmieheksi. — Elikkä, jos teidän täytyy mennä jonkun muun palvelukseen, kenen te mieluisimmin tahtoisitte herraksenne? Kas, se tehkäät hallitusmieheksi!»
»Jos vaan useammilla hallitusmiehistä on hyvä tahto ja rehellinen mieli, joka vieroo vääryyttä: kyllä kaikissa hyvä neuvo keksitään. Yksi ainoa hyvä pää on kyllä. Kolme hyvää päätä, mutta ilman hyvätä sydämmetä, eivät sovi yhteen. Sillä kukin tahtoo sen ymmärtää paremmin kuin toinen, ja niin syntyy riita ja eripuraisuus heidän välillensä, joka heistä sikiää kansan sekaan.»
»Sanokaat minulle, kuka on paras isä lapsiansa kohtaan, heitä rakastava vaan ei kuitenkaan heikko, ankara ja ei kuitenkaan kovasydämminen? Elikkä sanokaat minulle: kuka on paras talonisäntä, jota hänen perheensä mielellään palvelee ja rakkaudella kohtaa, mutta jota se myös pelkää; joka kaikki talossansa taitavasti asettaa ja johdattaa, ilman tohinaa ja räyskeetä, ilman torata, ilman vihata, ja että kuitenkin kaikki käypi hyvästi, ikään kuin itsestänsä? — Se tehkäät koko kansakunnan isännäksi.»
Näin se viisas ja nerokas Herra Kappalainen puhui, ja jokainen nyt ajatteli toisin kuin ennen. Ja kansan koottua, kahta uutta hallitusmiestä valitsemaan, päätettiin suurimmalta osalta, ettei huutoja eli ääniä pitänyt annettaman julkisesti, vaan että kukin paperille kirjoitti huutonsa, ettei kukaan tietäisi ketä kukin oli anonut, ja niin hän sai vapaasti ja pelkäämätä anoa kenen hän katsoi paraaksi ja kelvollisimmaksi. Tämäpä ei ollut ollenkaan Karhulan mieliksi, sillä hän oli jo määrännyt, ketkä hän tahtoi virkaveljiksensä, ja hänen teki mielensä nähdä kutka hänen kanssansa pitivät ja kutka uskalsivat olla häntä vastaan. Mutta ei auttanut tällä kertaa hänen vastuksensa. Paperille kirjoitetut huudot koottiin ja ensi vaalista valittiin Toivonen ja toisesta Mylläri kylän esimiehiksi. Mutta Mylläri ei ottanut sitä virkaa vastaan, että hän oli Toivosen appi, eikä ollut sopiva että samassa hallitusraadissa istui kaksi sukulaista. Sentähden hänen sijaansa valittiin toinen hiljainen, vireä ja ymmärtävä Väkelä niminen mies.
Nähtyänsä kuinka tämä vaali kävi, Karhula tuli kokonaan mustaksi kasvoista. Hän toivoi vielä ett'ei Toivonenkaan huolisi koko virasta; mutta siinä hän pettyi. Toivonen kiitti kyläkuntaa, että he olivat hänelle sen viran uskoneet, ja tarjosi heille koulun opettajaksi apumiehensä Juhanan, joka myös taitonsa vuoksi tutkittuna ja muutoin hyvistä käytöksistään tuttu, kouluttajan virkaan säättiin.
Karhula meni kotiinsa aivan pahoilla mielin ja alakuloisena. Siellä vasta hän osotti vihansa ensin kissaa vastaan, joka liehakoiten juoksi hänen jaloissansa, sitten koiraa, joka ystävällisesti hyppeli hänen ympärillänsä; sitten piikaa vastaan, joka ei häntä heti ymmärtänyt, kuin hän anoi paloviinaa, ja vielä päälliseksi vaimoansa kohtaan, joka sattui sanomaan että Väkelä oli rehellinen mies.
21.
MITÄ TOIVONEN KYLÄN HALLITUSMIEHENÄ TOIMITTAA
»Voi! voi! voi! voi!» huusi Karhula ja kynsi korviaan, ajatellessansa että Toivonen nyt oli kylän hallitusmiehiä. Mutta yhtäkkiä hän hoksasi itsensä, ja meni juoksupotkaa Toivosen tykö, toivotti, häntä halaten, kaikesta sydämmestä muka onnea virkaveljeksensä, ja sanoi: »nyt me tästedes olemma varsin hyvät ystävät ja veljekset.»
Elsa ihmetteli tätä Karhulan äkkinäistä ystävällisyyttä, ja sanoi, hänen pois mentyänsä, miehelleen: »Toivonen, Toivonen, paree olisi ollut, jos et olisi koko virkaa ottanut vastaan! Karhulaan ei ole luottamista, se on petturi ja kaivaa vielä sinullen kuopan, saattaaksensa sinun hukkaan. Toivonen kulta, varo tuota Karhulaa!»