KOETTAA ON PAREMPI KUIN MIETTIÄ
Kultalassa oli niin kuin muuallakin. Koska vaan joku ymmärtävä ja toimellinen mies toi esiin jotain uutta neuvoa, josta olisi ollut silmin nähtävä etuus ja voitto oli jokainen sitä vastaan ja koki sitä estää. Silloin kukin oli täynnä pelkoa ja epäilyksiä; silloin kukin puisti päätänsä, kohotti hartioitaan ja hoki sitä vanhaa kaikkein laiskain ja toimettomain sananpartta: Olkoon sillänsä; ei siitä tule mitään.
Toivonen kyllä sen tiesi ja oli koetuksesta ja vahingosta tullut viisaammaksi. Jos hän oli Kultalalaisille edeltä käsin ilmoittanut kaikki mitä hänellä oli mielessä ja tarkoituksena köyhäin holhouksen suhteen, olisivat kaikki peljästyneinä peränneet, nähneet tuhansia esteitä, ja suorastaan hyljänneet hänen neuvonsa, huutain: Olkoon sillänsä; ei siitä neuvosta tule mitään.
Mutta Toivonen ajatteli: Koettaa on parempi kuin miettiä. Ei hän ollut virkaveljillensäkkään, toisille Hallitusmiehille kaikkia ajatuksiansa ja tuumiansa ilmoittanut; sillä he olivat kyllä hyväntahtoisia ja kelpo miehiä, mutta pelkureita ja epäileviä. Sentähden hän ei sanonut heilienkään muuta kuin vähitellen yhtä asiaa kerrassaan, jota juuri piti tehtämän.
Niin ensin kirjoitettiin ylös köyhät ja kerjäläiset lapsinensa, joista muutamat laskettiin omiin huoneisiinsa asumaan ja toiset pantiin vaivaisten huoneeseen. Se oli pian tehty. Sitten määrättiin joka perheelle holhojansa, ja hänelle selitettiin Herra Kappalaiselta mitä hänellä oli tekemistä. Sekin tuli viimen toimeen. Sitten hankittiin höyliä, kirveitä, sahoja, rukkeja, kangastuoleja j.n.e. vaivaisten holhouksen yhteisillä rahoilla. Eikä sekään ollut mikään noitakeino; niin kuin myös villan osto, hamppuin ja pellavain kylvö, kehräys ja köökin uusi rakennus. Näin tuli vähitellen yksi asia toisen perästä matkaan saatetuksi; jokainen asia erittäin ei katsottu vaikiaksi; niin tuli koko asia toimeen, ja vahvistettiin korkialta Esivallalta varsin kehoittavilla kiitossanoilla. Saatiinpa kyllä jälistäpäin kuulla, että myöskin muutamat Esivallan herrat olivat katsoneet tätä asiaa mahdottomaksi ja sillen nauraneet, koska se jo, heidän tietämätänsä, oli täydessä toimessa.
Pahimman seikan eli esteen tekivät alusta vaivaisten huoneen asujat; eivätpä ne ollenkaan tahtoneet maata niissä ahtaissa makauskammioissa. Mutta heille sanottiin: Tehkäät viriästi työtä, niin saatatte itsellenne vuokrata eli rakentaakkin parempia huoneita. Mutta eivät he tahtoneet tehdä työtä; sentähden tulivat pimiään huoneeseen kylmälle, huonolle rualle. Sepä heille vielä vähemmin kelpasi. Muutamat koettivat tottelemalla parantaa tilansa, ja antausivat onnensa alle, olletikkin talvisaikana, koska ei ollut huvittava ajella pitkin maanteitä ja maata ulkona. Koska he kerran olivat saaneet nauttia parempaa ruokaa ja nähneet itsensä paremmin kohdattavan, olivat tottuneet työn tekoon ja heillä jo oli muutamia Ruplia säästökassassa vanhain päiväin varaksi eli lapsillensa, jäivät he sinne varsin kernaasti. Sillä he eivät tahtoneet jättää tätä pientä kasvolle pantua tavaratansa, mutta ahkeroivat sitä enentää. — Toiset taas juoksivat tiehensä ulos mailmaan, saadaksensa elää joutilaina ja kerjätä. Se nyt oli heidän oma asiansa, ja seurakunnalle oli vaan se hyvä siitä, että pääsi niitä elättämästä. Muutamat näistä poisjuosneista eivät enään näyttäneet silmiään. Eikä se Kultalalle ollut mikään paha onni. Toiset taas tulivat, kerjäläisinä, kiini otetuiksi Kruunun Palvelioilta ja tuotiin takaisin. He saivat ensin istua pimiässä huoneessa, ja sitten pantiin työhön niin kuin ennenkin. — Ei ajastaikaakaan kulunut, ennen kuin vastahakoiset olivat suostuneet tähän järjestykseen, eikä ollut enään yhtäkään kerjäävää Kultalalaista, paitsi niitä muutamia vieraisiin maihin poiskaranneita.
Omissa huoneissaan asuvat perheet myöskin olivat alussa vastahakoiset, ja tahtoivat elää entisessä liassaan ja saastaisuudessaan, johon olivat harjauneet. Ja he valittivat ja huusivat hirmuisesti Kultalalaisten kovasydämmisyydestä, jotka eivät tahtoneet antaa heidän syödä ja juoda ilman rahata, eikä ees antaa heillen rahaakaan. Mutta nälkä ja pimiä kamari vihdoin taivutti kankeimmatkin ja uppiniskaisimmat, ja Kultalalaiset pitivät kiinni siitä, että joka tahtoo syödä, hänen pitää tehdä työtä, joka tahtoo hyvää nautita, hänen pitää hyvää tehdä.
Vaivaisten holhous oli ennen maksanut paljon. Nyt ei se maksanut mitään. Ei Kappalainen, eikä Toivonen, eikä Elsa tahtoneet siitä koota rikkautta. Köyhäin piti itsensä toimittaa heillen määrätyt vartiavirkansa. Jollen sellainen toimitus uskottiin, sillen se oli kosto eli palkinto hänen hyvästä käytöksestänsä; jolta se pois otettiin, sillen se oli rankaistus. Niin kaikki virkaa pyysivät toinen toiseltansa. Vaivaisten huoneen kryytimaat ja muut tilukset antoivat elatusta kyllä; ja myös ne maan tilkat, jotka köyhät perheet olivat yhteisestä laitumesta saaneet osaksensa, tulivat satoisammaksi, yhteisesti viljeltynä ja korjattuna. Viriät maksoivat arrentimaitensa annoista vaivaisten huoneelle elatuksensa ja vaatteensa, ja mitä jäi yli, tehtiin rahaksi, ja pantiin säästökassaan heidän nimeensä.
Miehet, jotka tulivat vaivaisten huoneeseen, olivat ensin olevinaan aivan taipumattomat ja kelvottomat höyläämään ja sahaamaan, kutomaan j.n.e. Mutta heidän täytyi oppia. Kaupungista tuotettu mestari pian pani asian toimeen. Hän oli ymmärtävä ja nerokas mies, Herra Kappalaisen hyvä tuttu ja ystävä. Näin muodoin köyhäin vaatteet maksoivat aivan vähän, ja penkit, tuolit, sängyt, kaapit ja muut kalut ja aseet, niin myös huoneen parantaminen ja korjaaminen eivät maksaneet melkein mitään. Täällä asuvaisten täytyi myöskin rakentaa tarvetkaluja niillen köyhillen, jotka olivat omissa huoneissaan; niin kukin perhe tuli niillä varustetuksi ja tottui parempaan elantoon.
Niin kuin köyhäin holhousrakennukselle ja vaivaisten huoneelle siitä oli hyvä etu, että niin monet kädet tekivät työtä ainoastansa ruan ja vaatteiden tähden; niin oli myös köyhillenkin siitä hyöty ja tavaran kartutus. Sillä mitä he yli ne määrätyt kahdeksan tiimaa päivässä askaroitsivat ja ansaitsivat, sen he saivat tehdä rahaksi ja panna säästökassaan; samaten mitä he arrentimaistansa saivat yli. Eikä ollut tämä vähä etu. Ihmiset tulivat työhön mieluisemmiksi ja saivat halun säästää ja tavaratansa kartuttaa, nähden muka edessänsä sitä aikaa, jona ehkä taitaisivat elää aivan omin varoin ja parempata elantoa nautita.