Mylläri vastasi ja sanoi: »Meidän kylämme on sodan kautta kärsinyt ja rasitettu, niin kuin muutkin kylät ja kaupungit. Tänne tuli vierasta väkeä ja söivät meidän varojamme; meidän täytyi olla sotamiehille altisna ja heille antaa mitä tahtoivat; meidän pitää Ruunulle maksaa verot ja ulosteot; emmekä saaneet paljo mitään kaluistamme, sillä kaikki kaupanteko oli pysähtynyt, ja sitten tuli päälliseksi katovuosia, että heinät ja laihot menivät hukkaan. Mutta ei meidän paha onnemme tule ainoastaan sodasta ja pahoista ajoista. Sillä muut kaupungit ja kylät ovat samoja kärsineet kuin mekin, ja alkoivat kuitenkin jo taas menestyä. Mutta meidän kylässämme tulevat asiat aina päivä päivältä pahemmaksi ja huonommaksi. Muut kaupungit ja kylät olivat surkiassa tilassa ja köyhyyteen alaspainetut niin kuin mekin: kuitenkin rupeavat he jo Jumalan avulla nostamaan päätänsä. Mutta, Jumala nähköön! me vajoomme aina syvempään ja menemme hukkaan.»
»Jumala varjelkoon!» huusi Toivonen »Mistään se tulee?»
Mylläri vastasi: »Siitäpä se tulee, että muut kaikilla voimin pyrkivät uida rannalle; mutta me jätämme itsemme aaltoin valtaan, emmekä tee itse mitään auttaaksemme itsiämme. Ja vielä päälliseksi, ne jotka meitä voisivat auttaa, ne sysäävät meitä vielä syvemmälle.»
»Kutka ne ovat?»
»Minä sanon sen sulle tässä kahden kesken;» sanoi mylläri. »Koska jonkun kansakunnan asiat käyvät takaperin, niin ole vissi siitä, että sillä on huono hallitus. Ja sepä on kylämme laita. Meidän kylämme hallitus-miehet ovat taikka omaa etuansa pyytäviä, elikkä yksinkertaisia ja huonoja miehiä. Kahdella niistä on omat krouvinsa, ja kolmannen vävyllä myös krouvi. Sentähden on heille paremmin mieliksi, että miehet ovat heidän tykönänsä; kuin omissa töissänsä. Kansan kokoukset pidetään yhdessä eli toisessa krouvissa ja päätetään aina juomisella. Jolla ei ole rahaa, se saapi lainaksi. Ja koska hän sitten ei voi maksaa, ostetaan häneltä yksi maanpaikka toisen perästä ja niin velka suoritetaan; elikkä mitä muutoin on, myydään julkisessa auksjonissa. Tästäpä niitä tulee kerjäläisiä. Ja niin tulee vähitellen kaikki kiintiä omaisuus muutamain rikasten haltuun. Joka tahtoo lainata rahaa, menee niiden tykö, ja saa kaksi- eli kolme-vertaista korkoa vasten. Näin köyhät suunnattoman korkorahan makson kautta tulevat sitä pikemmin perikatoon.
»No, mutta miksikä eivät ne, jotka rahaa tarvitsevat, ennen lainaa muualta, ulkokylistä eli kaupungista?» kysyi Toivonen »Sentähden ett'ei meidän kylän miehillen muualta enään uskota kopeikkaakaan!» vastasi mylläri. »Sillä että kylän hallitusmiehet tähän asti ovat aivan huolettomasti ja keviämielisesti antaneet todistuksia rahaa tarvitseville, ovat ne, jotka niiden todistusten päälle ovat heille lainanneet, kokonaan eli puoleksi tulleet rahoistansa petetyiksi; ja niin muodoin on hallitusmiestemme huolettomuus tehnyt, ett'ei meille uskota eikä ole apua ulkoa toivomista. Koska nyt ei kukaan kaupungista enään tahdo meille lainata, niin meidän kylän väki alinomaa haukkuu ja kiroo kaupunkilaisia ja uhkaa tulipalolla. Ja jos jolloinkin kaupunkia kohtaisi paha onni, niin se olisi meidän roskaväellemme suurimmaksi iloksi, vaikka meille vielä nytkin tulee kaupungista paljon voittoa ja apua.»
»Se on varsin kauhia asia!» huusi Toivonen. »Mutta onhan meillä vielä oikia yhteinen omaisuus.»
»Niin kyllä, mutta senki päällä on velkaa ja sitä nauttivat ainoastansa rikkaat!» vastasi mylläri. »Sillä koska hallitusmiehet päättävät jonkun yhteisen kaupanteon, käyvät katselemassa kylän tiluksia ja rajoja, eli muita senkaltaisia yhteistä kansaa koskevia eri-töitä toimittavat, pitää aina juotaman ja syötämän yhteisellä kulutuksella. Näin juoksee köyhempäin tavarat hallitusmiesten kurkkuun. Jokaisesta, aivan vähimmästäkin työstä he vaativat maksunsa. Lisäksi tulee, että koska rikkaat voivat pitää lehmiä, mutta köyhät ei yhtään, niin rikkaat yksinänsä syöttävät kaikki laitumet ja yhteiset maat; mutta köyhille ei ole yhtäkään etua eli hyvää yhteisestä omaisuudesta.»
»Koska sinä nyt kaikki tämän tunnet, mylläri, miksikä et sinä sano sitä kansalle ja avaa heidän silmiänsä?» kysyi Toivonen vihapäissään.
»Eipä se auttaisi mitään?» vastasi mylläri. »Sillä että useimmat kylästämme ovat velkaa rikkaille, tekevät rikkaat mitä tahtovat, eikä uskalla kukaan heitä vastustaa. Ja jos joku meistä tahtoo avatakkaan suutansa soimataksensa tällaista määrää käytöstä, niin heti joukko rupeaa haukkumaan ja pauhaamaan, että ollaan hengen vaarassa. Sen kyllä tietävät hallitusmiehet ja rikkaat. He pitävät niitä köyhiä raukkoja koirinansa, joita he aina ärsyttävät niiden päälle, joista heille on vähääkään vastusta.