— Hertta, kuului kapteenin ääni.
Hertta astui sisään. Tupakan savusta huone oli aivan harmaana ja ilma tuntui painostavalta.
— Istuhan tänne, tyttöseni, me juuri puhelimme sinusta. Saitko paljon tanssia?
— En tanssinut yhtään.
— Merkillinen tyttö, kapteeni kääntyi Väisäsen puoleen, — ei häntä huvita mikään, mikä muita nuoria. Mitä jos lähettäisimme hänet ulos maailmaan huvittelemaan?
Hertta, joka oli kuunnellut vain puolella korvalla, säpsähti äkkiä. Mistä tuo huolenpito nyt johtui, eihän isä ennen ollut kysellyt hänen huvejansa. Hän aikoi lähteä huoneesensa, mutta kapteeni pidätti häntä.
— Älä lähde, meillä on sinun kanssasi hiukan puhuttavaa. Olen ajatellut että saat uudella vuodella lähteä ulkomaille, herra Väisänen on ystävällisesti lupautunut matkatoveriksi. Voit lähteä Sveitsiin tai Pariisiin, minne mielemmin vain haluat.
Hertta katsoi yhä enenevällä hämmästyksellä isäänsä.
— En minä halua minnekään, en ainakaan ulkomaille. Ja herra Väisäsenkö seurassa?
— No, hyvä lapsi, mitä kummaa siinä on. Hän on minun läheinen ystäväni, ja hän lähtee sinne joka tapauksessa.