— Kun lapsuudestaan asti on tottunut käyttämään ruotsia, niin on niin vaikea luopua siitä tavasta, sanoi rouva Löfberg.
— Ei siihen tarvita kuin lujaa tahtoa ja rakkautta. Mutta oma mukavuus on aina jokaista lähinnä.
Rouvat näyttivät hiukan noloilta. Ei kukaan sanonut mitään.
Rouva Taube huomasi Hertan, joka oli pysähtynyt oven suuhun. Hän viittasi hänet luoksensa ja puheli puoliääneen hänen kanssansa.
— Se on siis sovittu, hän sanoi, — sinä tulet minun kanssani tuon miehen luo. Hän näytti niin rehelliseltä. Tahtoisin mielelläni häntä auttaa.
Rouva Taube nousi ylös ja pyysi vieraitaan siirtymään ruokasaliin. Senaattori Taube tarjosi käsivartensa rouva Löfbergille. Soitto salissa oli tauonnut. Leveät ovet, jotka yhdistivät salin ja ruokasalin yhdeksi huoneeksi, olivat avautuneet ja pöydältä loistivat sähkön kirkkaassa valossa korkeat kristallimaljakot ja kiiltävät hopeat.
V.
Puoliyö oli jo kulunut, kun Hertta astui kotiinsa. Kotiportilla hän näki tulta isänsä ikkunasta. Isä oli siis vielä ylhäällä, ja jos hän ei erehtynyt, niin istui Väisänen hänen toverinansa pöydän toisessa päässä.
Hän koetti hiipiä huoneesensa niin hiljaa kuin mahdollista, mutta
Väisänen kuuli eteisen oven avautuvan.
— Hertta neiti tulee kotiin, hän sanoi astuen eteiseen ja tarjosi kätensä tutunomaisesti. — Oliko hauska tanssiaisissa?