— Juuri siinä. Täällä taitaa hätä olla hyvinkin suuri?
— Suuri se on. Vuodentulo meni aivan hukkaan. Ei talollistenkaan kannata puhdasta leipää syödä.
— Oletteko te isäntämies?
— Siksihän ne kuuluvat minua sanovan.
Tie teki polvekkeen ja metsän takaa avautui lakeus. Yksinäisiä tulia loisti sieltä täältä. Erillään muista seisoi suuri rakennusryhmä ja sen päätypuoli oli kirkkaasti valaistu. Mies osoitti sitä kädellänsä.
— Tuolta loistaa tulet pappilan laseista.
He ajoivat aivan pappilan ohitse, se oli yksikerroksinen, matala rakennus. Säle-aita ympäröi pihamaata, jossa kasvoi yksinäinen koivu.
Kilometrin päässä pappilasta oli kirkko. Se seisoi keskellä kirkonkylää. Kauppapuoti kyltteineen ja suurine nimikirjaimineen, vilja-aitta, vasta rakennettu kunnantalo, sekä muutamat yksityiset talot seisoivat sen kummallakin sivulla. Kirkon takana, pienellä kummulla oli nimismies Korhosen asunto.
Hevonen pysähtyi portaiden eteen. Hertta nousi ylös reestä, hänen jalkansa olivat aivan kankeat pitkästä ajomatkasta. Hän astui ylös lumisia portaita ja avasi eteisen oven.
Nuori nainen kiiruhti häntä vastaan.