"— Voit kyllä, mitä minun pitäisi tehdä?
"— Odottaa.
"Huoneessa vallitsi äänettömyys.
"Ihminen, joka pyysi, etten kuolisi.
"Kyyneleet kohosivat silmiini. Mieleni suli niin kiitolliseksi ja pehmeäksi, minun oli niin kumma olla. Tulin niin iloiseksi, että ilosta olin vähällä purskahtaa itkuun, mutta tämä ilo ilmaisi minulle samalla, miten tyhjä elämäni oli.
"— Olisiko se sinulle palvelus?
"— Olisi.
"Minä päästin hänen kätensä irti. Minä astuin pari askelta syrjään ja asetuin pöydän ääreen. Niin, pari viikkoa, ehkäpä pari kuukauttakin luulin voivani elää ikäänkuin hänen tahdostaan."
Ernst Ahlgrenin oli kuitenkin mahdoton odottaa. Jäätyään yksin hän päätti sittenkin toteuttaa aikeensa, ja kirjoitti jäähyväiskirjeen Lundegårdille, jossa hän antaa niin kauniin tunnustuksen miehiselle ystävälleen ja työtoverilleen, kuin tuskin kukaan muu nainen lie antanut, samalla selittäen hänelle kuolemansa syyn ja tehden kirjallisen testamenttinsa.
"Rakas toveri.
"Kun kaikki on ohitse, niin ota avain, joka seuraa tämän kirjeen mukana. Se kuuluu kirjoituspöytäni kolmeen ylimpään laatikkoon. Sieltä löydät muistiinpanoni; ne ovat sinun yksin. Polta enin osa, käytä mitä haluat. Olisin tahtonut antaa sinulle suunnitelman kertomukseen 'Att dö' sekä suureen romaaniini, mutta kaikki 'maalliset' asiat ovat minulle nyt aivan yhdentekeviä. Ihminen on suuri egoisti, rakas poikani. Olisin niin kernaasti tahtonut tehdä sinulle mieliksi ja odottaa, niinkuin pyysit. Kiitos, teki niin hyvää, että joku tahtoi pidättää minut täällä, että jotkut ovat pitäneet minusta.
"Sinä olet aina ollut minulle hyvä ja hienotunteinen ystävä, sinähän et koskaan voisi olla raaka? Sinä tulet säilyttämään minut muistossasi ja minun tähteni olet tuomitseva meitä naisparkoja lempeästi, tai oikeammin: sinä olet tuomitseva meitä oikeudenmukaisesti etkä leimaava meitä vain sieluttomiksi, miehen vastakkaisiksi sukupuoliolennoiksi. Meidän välillämmehän ei koskaan ole ollut erotiikkaa, ei mitään epäpuhdasta, ei minkäänlaista intohimoa. Se on tehnyt meidän suhteemme hienoksi ja vapaaksi. Sinä olet kunnioittanut minua, ja miehen kunnioitus on kalleinta mitä nainen voi saada. Sinä olet huomaava rumia, omaa etua silmälläpitäviä piirteitä luonteessani, sillä sinä omistat kaikki salaisimmat tunnustukseni: muistiinpanoni. Mutta sinä olet ymmärtävä, että kaikessa on myös kuonaa.
"Kapeista, irtonaisista muistiinpanolehdistä, jotka ovat kirjoituspöytäni suurimmassa laatikossa kahteen kuoreen suljettuina, saat nähdä jotain, jota luultavasti et ole odottanut. Olihan luonnollista, että se loppuisi traagillisesti; minun tunteeni ovat siksi syvät ja kiihkeät, 'rajaton jakautuminen' ei sovellu tällaiselle luonteelle. Olen liian hyvä ollakseni leikkikalu ja liiaksi intohimoinen voidakseni unohtaa, tai oikeammin ... no, kylliksi siitä.
"Syynä kuolemaani on se, että olen epäonnistunut taiteilijaurallani. Mutta tuosta toisestakaan ristiriidasta ei mikään muu kuin kuolema olisi voinut minua pelastaa.
"En tunne vihaa enkä katkeruutta häntä kohtaan. Hän on seurannut luonnettansa, samoinkuin minäkin omaani... Hän syytti minua kaksinaisuudesta, siinä hän teki väärin. Minä olin arka, siksi että olin kuin pieni kurja mato hänen tavattoman nerollisuutensa ja koko persoonallisuutensa rinnalla, mutta kaksinainen en ollut; minä koetin vain salata häneltä kärsimyksiäni.
"Kustannusoikeuden kaikkiin teoksiini sekä käsikirjoituksiini saat sinä. — — —
"Sinä olet melkein liian hyvä tullaksesi ruotsalaiseksi kirjailijaksi. Mutta yhdentekevää miksi sinä tulet, kunhan vain teet työtä, teet työtä ja teet työtä.
"Ja tule niin onnelliseksi ja tyytyväiseksi kuin minä sinulle toivoisin."[110]