"Muistan miten veri syöksähti hetkeksi hänen kasvoihinsa minun astuessani sisään; se johtui siitä valtavasta ilontunteesta, kun hänelle oli suotu viettää edes pari jäljelläolevista pitkistä tunneista ystävän parissa; muistan myös, että hänen silmissään oli tavallista syvempi loiste ja että ne jäykkinä kiintyivät lattiaan, kun hyvästiksi ojensin hänelle käteni. Hän pelkäsi, että niiden katseeseen olisi voinut tänä viimeisenä hyvästijätön hetkenä tarttua kuolevan tuskaa ja että tämä ilme olisi voinut antaa hänet ilmi.
"Kohtaus, jota hän luki, esitti kuninkaan viimeistä hyvästijättöä yhteiskunnan edustajille: papille, kenraalille, voudille ja kauppiaalle.
"'Minä olen, niinkuin sanotaan, petetty mies ... elämän ihanteellisimmat voimat ovat pettäneet minut. —
"Niin — nyt minä olen siis valmis!'"
Niin — nyt minä olen siis valmis! saattoi Ernst Ahlgrenkin sanoa. Ja Lundegårdin poistuttua hän toteutti kauan hautomansa aikeen, lopetti elämänsä omalla kädellään.
Kun seuraavana aamuna, heinäkuun 22 p:nä, astuttiin hänen huoneeseensa, lepäsi hänen ruumiinsa kuoleman kangistamana vuoteella. Pöydällä, vuoteen ääressä oli jäähyväiskirje Lundegårdille, päivätty 18:na heinäkuuta.
"Toveri!
"Mitäpä sanoisin! Sinä tiedät kaikki ja kaikki on sinun. Pidänkö sinusta enemmän kuin — — sitä en voi ratkaista. Minun tulee kiittää sinua niin paljosta, niin paljosta, etten voi kiittää. Sinä olet ollut ystävä ja veli ja perhe minulle. Sinä olet persoonallisuus.
"Rakkaani! Tee työtä! Kirjoita, vaikka sinusta tuntuisikin, kuin aivosi särkyisivät. Kirjoita julki sisimmät ajatuksesi, vaikkapa sinusta tuntuisi, kuin sinun pitäisi häpeästä vaipua maan alle, kun et voi olla kova ja kylmä. Työ yksin vie onneen, ja onnea on olemassa. Ne, jotka väittävät vastaan, ovat yksipuolisia tai teeskentelevät.
"Olen koettanut tänään kirjoittaa pienen novellin, mutta se ei ota onnistuakseen. Se mikä minulla on edessä, riistää mielenkiintoni kaikista kuvitelluista tapahtumista...
"Miten raskasta minun on luopua luonnoksistani ja työsuunnitelmistani, on minun vaikea selittää. Mutta mieleni on liiaksi lamassa; en voi niitä päättää. — — —
"Pahimmin pelkään, että käteni ratkaisevana hetkenä on liian kevyt ja että epäonnistun samoinkuin viimeksikin.
"Minusta tuntuu, etten usko Jumalaan, mutta minä tahdon sittenkin rukoilla häntä viimeisenä hetkenäni, niin kiihkeä on kuolevan halu tuntea lähellään elävän olennon läsnäoloa...
"Sinähän tiedät paremmin kuin kukaan muu, etten toimi hätäillen.
"Olen iloinen, kun kaikki on ohitse. Olen niin suuri pelkuri, että jolleivät ylivoimaiset kärsimykset päivä päivältä olisi vieneet minua yhä lähemmäksi sitä, joka herättää kauhuani, niin en koskaan olisi uskaltanut sitä tehdä.
"Jos olisi vähintäkin elämisen mahdollisuutta, niin en tekisi sitä. Mutta puolentoista vuoden taistelu on osoittanut minulle, kuinka turhaa on taistella kohtaloaan vastaan.
"Pelastusta ei ole olemassa. Alas mustaan kuiluun!
"Onnellinen se, joka saa kuolla omaistensa parissa ja tuntea heidän kätensä lämpimän puristuksen. Elä onnellisena. Rakas ystävä.
"Ystäväsi Ernst."
Ja yöllä vasten 22 p:ää, juuri ennen kuin hänen silmänsä iäksi sammui, hän lisäsi tähän kirjeeseen vielä seuraavat sanat, viimeiset, jotka hänen kädestään lähtivät ja jotka viittaavat hänen suhteeseensa Georg Brandesiin:
"Älä hävitä yksityisiä muistiinpanojani, — — varmaan pyydän sinua vielä sitä tekemään, mutta se ei saa tapahtua. Jokainen sana on totta, ja siitä totuudesta, jonka minä voin kuolemallani vahvistaa, pitäisi hänelläkin olla rohkeutta vastata."
Paitsi yllämainittua kirjettä oli Ernst Ahlgren jättänyt jälkeensä myös kirjoituksen "Jälkeenjääneille", joka niinikään oli päivätty "Kööpenhaminassa 18 p:nä heinäkuuta 1888". Paitsi kirjallista testamenttiaan se sisälsi seuraavat sanat: