— Onko hän kuollut? kysyi noita.
— Hän makaa henkitoreissaan, vastasi kuningatar, mutta en malttanut jäädä sinne, sillä minä ikävöin sinun luoksesi.
Silloin vanha noita ojensi hänelle armollisesti kätensä suudeltavaksi.
— Hyvä, sanoi hän. Silloin minusta vihdoinkin tulee kuningas ja sinusta minun kuningattareni.
Nyt olin kuullut kylliksi. Minä hyökkäsin esiin ja iskin petturia miekallani päähän, niin että hän kaatui maahan, ja minä luulin hänen kuolleen.
Sitten tartuin puolisoani ranteesta kiinni ja koetin vetää hänet mukanani. Mutta hänen kasvonsa olivat kalpeat kuin haamun ja silmät pyörivät päässä. Ja hän nosti kätensä minua kohti ja lausui loihtusanoja.
Minä pelästyin ja päästin hänet irti, kiiruhdin takaisin linnaan, herätin palvelijat ja käskin kutsua ministerit neuvottelusaliin. Itse kävin istumaan valtaistuimelle. Vielä tänä yönä tahdoin tuomita tuon uskottoman vaimon.
Mutta kun me kaikki olimme kokoontuneet saliin, niin ovet avautuivat aivan itsestänsä. Kuningatar astui sisään yhtä kalmankalpeana kuin äskenkin ja lähestyi minua käsi pystyssä.
— Sinä murhasit sen ainoan, jota minä rakastin, sanoi hän. Ota siis vastaan palkkasi! Ole puoleksi ihminen, puoleksi marmoria, niinkuin valtaistuin, jolla istut!
Minä tunsin heti kivettyväni ja siitä saakka olen nyt ollut tämmöinen.