— Hae itsellesi seuraa, poikaseni! sanoi äiti. Voithan löytää uusia ystäviä ja ehkäpä lopulta tapaat sellaisiakin, jotka ovat hyviä ja vilpittömiä.
Mutta Abu Hassanin kokemukset olivat niin katkeria, ettei hänen tehnyt mielensä yrittää uudestaan.
Eräänä päivänä hän kuitenkin pyysi äitiään varustamaan oikein hienon aterian kahdelle hengelle.
— Olen keksinyt hyvän tuuman, sanoi hän. Tosin olen pyhästi luvannut, etten kestitse ainoatakaan Bagdadin asukasta enää talossani, mutta mikä estää minua kutsumasta luokseni muukalaisia. Olen aikonut kehottaa matkustavaisia, jotka tulevat kaupunkiin, tulemaan luokseni. Heidän parissaan on varmaan paljon kokeneita ihmisiä, ja luulenpa saavani paljon huvia heidän seurastansa. Mutta jotta en pettyisi heidänkin suhteensa, niin aion panna heille sen ehdon, etteivät he koskaan saa toistamiseen tulla talooni, eikä kutsua minua myöskään luoksensa, sillä minä en tahdo enää koskaan kiintyä mihinkään elävään olentoon.
Äiti tuli iloiseksi, kun poika oli keksinyt jotakin, joka voisi tuottaa hänelle huvia, ja lupasi heti pitää huolta ateriasta. Sillä välin Abu Hassan läksi ulos etsimään sopivaa vierasta.
Matkustavien piti aina kulkea leveän sillan yli päästäkseen itse kaupunkiin, ja tänne sillan korvaan asettui Abu Hassan nyt tarkastelemaan ohikulkevia. Moni sai kulkea häiritsemättä hänen ohitsensa, mutta kun hän vihdoin näki miehen, jonka kasvot näyttivät hänestä viisailta ja miellyttäviltä, niin hän astui hänen luokseen ja kutsui hänet kotiinsa illalliselle, samalla kun hän selitti, että tuttavuuden täytyi rajoittua tähän ainoaan kertaan.
Vieras suostui mielissään Abu Hassanin pyyntöön, ja seurasi häntä kotiin.
Siellä he viettivät iltansa iloisesti, söivät, joivat ja juttelivat, kunnes yö tuli ja isäntä ohjasi vieraansa huoneeseen, missä vuode oli varattuna häntä varten. Seuraavana aamuna miehet erosivat iäksi.
Mutta parin päivän kuluttua Abu Hassan läksi jälleen sillalle ja kutsui luokseen uuden vieraan, ja siten hän hankki itselleen monta hauskaa hetkeä. Hän tuli iloiseksi taas mieleltänsä, ja jokainen, joka oli vieraana hänen talossansa, olisi mielellään tullut toisenkin kerran. Mutta heitä ei koskaan kutsuttu uudestaan. Vaikka Abu Hassan olisi ollut kuinka mieltynyt tahansa vieraaseensa, niin ei hän sittenkään luopunut päätöksestään ja jos hän sattumalta kohtasi hänet kadulla, niin hän väistyi aina hänen tieltään.
Eräänä päivänä, kun Abu Hassan tapansa mukaan seisoi sillalla ja etsi jotakuta, jonka hän voisi kutsua vieraaksensa, näki hän muukalaisen, jonka ulkomuoto häntä suuresti miellytti.