— Tavallisissa oloissa ei meillä muhamettilaisilla ole lupa juoda viiniä, sanoi hän, mutta juhlat ovat poikkeuksia, ja tänään on minulla juhla.
Puhuessaan Abu Hassan kaatoi viiniä laseihin, ja koska sekä kalifi että Giafar pitivät hyvästä ruuasta ja juomasta, niin he joivat hyvällä halulla. Mieliala kävi yhä iloisemmaksi, ja he nauroivat aivan pakahtuaksensa kaikille Abu Hassanin hauskoille jutuille. Mutta lopulta kalifi ei voinut enää hillitä uteliaisuuttansa, vaan kysyi Abu Hassanilta, miksikä hän niin omituisella tavalla kutsui luokseen vieraita suoraan kadulta ja miksei hän useamman kerran halunnut olla heidän seurassansa.
Abu Hassan kertoi asian alusta alkaen salaamatta mitään, ja sanoi ettei hän voinut enää luottaa keneenkään ihmiseen, kun hänen ystävänsä olivat pettäneet hänet niin häpeällisesti, ja että hän oli nyt asettanut elämänsä niin, että hän saattoi tyytyväisenä ja iloisena elää ilmankin heitä.
Kun kalifi kuuli tämän tunnustuksen, niin hänen ihailunsa kohosi vielä entistä enemmän.
— Minä ihailen sinua todellakin, sanoi Harun al Rashid, sillä en koskaan ole kuullut puhuttavan kenestäkään, joka olisi järjettömästi tuhlannut varojansa, mutta kyennyt ajoissa hillitsemään halunsa, ennenkuin oli joutunut perikatoon. Mutta myönnäpä kuitenkin, että joskus olet tyytymätön ja saat taistella halujasi vastaan!
Mutta Abu Hassan vastasi kieltävästi. Hän vakuutti olevansa täysin tyytyväinen, eikä toivovansa mitään muutosta elämässänsä.
Mutta tämä vastaus ei tyydyttänyt kalifia. Hän oli suuresti mieltynyt viisaaseen ja hauskaan isäntäänsä, ja olisi mielellään jollakin tavalla osoittanut hänelle suosiotaan. Siksipä hän ei tyytynytkään tähän vastaukseen, vaan jatkoi kyselyjään ja tiedustelujaan.
— Rakas ystävä, ei ole mahdollista, että olisit täydellisesti tyytyväinen, sanoi hän. Jokainen ihminen haluaa jotakin, jota hänen on mahdoton saavuttaa, ja jos voisin auttaa sinua, jotta saisit jonkun toiveesi täytetyksi, niin olisin hyvin iloinen. Tosin olen vain kauppias Stambulista, mutta minä olen rikas ja minulla on paljon vaikutusvaltaa. Sano suoraan, eikö mikään toive mielessäsi päily?
Vieraan erinomainen ystävällisyys ilahdutti Abu Hassania ja hän puristi sydämellisesti hänen kättänsä.
— Usko minua, sanoi hän, minä olen aivan tyytyväinen ja onnellinen, ja jos jotakin toivoisinkin, niin sitä et kuitenkaan voisi minulle hankkia.