Mummo Dientjen oli pannut kädet ristiin, ikäänkuin estääksensä sydämensä puhkeamasta. Mutta viime sanoja kuullessaan ajoi hän kiivaasti lehmän kauemmaksi nummelle, sittenkuin hän työläästi oli saanut lausutuksi: "hyvästi, muori!"
Heinriksin muori jäi ihmeissänsä häntä katsomaan. Hän pudisti päätään ja oli tällä kertaa tyytymättömämpi omaan itseensä kuin Dientjeniin. Hän ei ollut mikään hienotunteinen ihminen, mutta kumminkin mumisi hän itsekseen: "minun ei olisi pitänyt puhuman Pietistä."
Siitä päivästä ei kirjavaa lehmää enää nähty sillä paikalla nummella. —
Geesjen oli muuttanut mummo Dientjenin luo ja heidän välinsä oli nyt tyttären ja äidin. Kun vanhus tietyistä syistä ei mielellään tahtonut näyttäytyä kylässä, oli hän tykkänään lakannut käymästä siellä työssä, ja Geesjen oli sopimuksen mukaan ottanut toimittaakseen suurimman osan hänen tehtävistään. Sen ohessa meni tyttö aina lauvantaisin auttamaan siihen taloon, jossa hän viimeksi oli palvellut. Eräänä iltana, kun hän sieltä palasi, kuuli hän, juuri kun hän poikkesi nummelle vievälle tielle, jonkun hiljaa mainitsevan hänen nimensä. Hän kääntyi ja näki edessään Gerrit Smitsin, puusepän sällin, jonka Thijs oli pitänyt kilpakosianaan ja jota hän viime aikoina, tietämättä itse miksi, aina oli välttänyt.
Gerrit oli pitkä, laiha, siirohiuksinen, hoikkasäärinen nuorukainen, jonka harmaansiniset silmät melkein aina olivat kääntyneet alas päin. Hän oli tunnettu ahkeraksi työmieheksi, oli kaikkialla kiitetty, ja pastorin luona erittäin hyvissä kirjoissa, olletikin siitä syystä että hän katkismustutkinnoissa oli ripein vastaamaan — mikä ei ollut kumma, hänellä kun aina oli katkismus polvillaan, jonka hänen toverinsa kyllä näkivät, mutta josta pöydän takana istuva pastori ei huomannut mitään. Nuoriso ei Gerritistä pitänyt, mutta sitä enemmän vanhat, ja moni järkevä emäntä oli jo itsessään miettinyt, kuinka onnellista olisi, jos saisi semmoisen vävypojan kuin Gerrit Smits.
"Geesjen, saanko seurata sinua, tyttö?" kysyi hän pitkään ja kohteliaasti.
"Tie on jokaista varten", vastasi Geesjen äänellä, joka ei ensinkään kuulunut hyväilevältä. Mutta Gerrit ei ollut siitä millänsäkään. Hän vaan kiiruhti hänen rinnalleen.
"Sinähän nyt asut täällä nummella?"
Geesjen vastasi päännyykähdyksellä.
"Se on kristillisesti tehty, tyttö! Toden totta, se on suureksi lohdutukseksi mummolle, joka on saanut niin kovaa kokea. Olkoon se hänen parhaaksensa! Herra rankaisee meitä ansioimme mukaan. Dientjen parka! Ainoa poika! Mutta se olkoon hänelle lohdutukseksi että tämä poika oli turmeltunut ja paha."