Kahvin jälkeen, jota oli vastoin tavallisuutta ollut saattamassa kokonainen pataljoona pikku laseja, vaadittiin punssia. Tarjoilijalle, joka ei ollut tottunut saamaan heiltä näin suurisuuntaista tilausta, täytyi toistaa määräys kaks kertaa. Phémie, joka nyt ensi kerran sai kokea hienoa kahvilaelämää, näytti olevan seitsemännessä taivaassa ryypätessään oikeista pikareista. Marcel väitteli Musetten kanssa uudesta hatusta, jonka alkuperä näytti hänestä epäilyttävältä. Mimi ja Rodolphe, jotka vielä viettivät kuherruskuukauttaan, vaihtoivat keskenään mykkiä silmäyksiä ja äänekkäitä suudelmia. Colline taas siirtyi naisesta naiseen tarjoillen parasta, mitä imelän sievistelyn ja kohteliaisuuden alalta voi Runo-Almanakasta löytää.
Sillä aikaa kun tämä hilpeä seura antautui nauttimaan elämän humusta, tarkkaili eräs vieras henkilö, joka istui yksinäisen pöydän ääressä salin perällä, omituisen tutkivin katsein silmiensä edessä esitettävää näytelmää.
Parin viikon verran hän oli istunut siellä joka ilta. Hän oli kaikista kahvilan vieraista ainoa, joka oli jaksanut sietää taiteilijoiden pelottavaa metelöimistä, ja hurjimmissakin kohtauksissa hän pysyi täysin kylmäverisenä ja tyynenä. Koko illan tuntematon istui äänettömänä itsekseen, imaisten matemaattisen täsmällisesti savuja piipustaan ja pitäen katseensa yhteen pisteeseen kiinnitettynä ikään kuin hänen vartioitavanaan olisi ollut aarre, ja kuunteli tarkkaavaisesti mitä hänen ympärillään puhuttiin. Hän näytti muutoin hyväluontoiselta ja varakkaalta, sillä hänellä oli kello, joka oli kultaketjulla kiinnitetty hänen taskuunsa. Ja kun Marcel eräänä päivänä oli kohdannut kassaluukun luona tuntemattoman, oli tämä hämmästyttänyt häntä vaihtamalla kultarahan maksaakseen laskunsa. Tästä hetkestä alkaen nimittivät nuo neljä ystävystä häntä kapitalistiksi.
Äkkiä Schaunard, jolla oli hyvät silmät, huomautti, että lasit olivat tyhjät.
— Voi pahus! huudahti Rodolphe. — Tänään on juhlailta ja me olemme kaikki hyviä kristittyjä. Meidän pitää saada jotakin ylimääräistä.
— Oikein puhuttu, sanoi Marcel. — Harrastelkaamme yliluonnollisia asioita.
— Colline, lisäsi Rodolphe, — soitapas tarjoilijaa.
Colline soitti vimmatusti.
— Mitäs otamme? kysyi Marcel.
Colline taivutti vartalonsa kaarevaksi kuin luokki ja sanoi osoittaen naisia: