— Mutta te ja ystävänne tilaatte niin kovin vähän, huomautti kahvilan omistaja.
— Tämä kohtuullisuus, josta te meitä syytätte, on todistus siveellisyydestämme, vastasi Colline. — Onhan teillä sitä paitsi keino saada meidät tilaamaan runsaammin. Avatkaa meille tili.
— Hankimmepa vielä teille tilikirjankin, lisäsi Marcel.
Isäntä ei ollut kuulevinaan, vaan pyysi eräitä lisätietoja tuosta tulenarasta kirjeestä, jonka Bergami oli hänen vaimolleen lähettänyt Rodolphe, jota syytettiin tämän luvattoman intohimon lietsomisesta kirjeen laatijana, vakuutteli innokkaasti viattomuuttaan.
— Ja sitä paitsi, lisäsi hän, — oli puolisonne siveellisyys lujana muurina, joka…
— Oh, keskeytti isäntä ylpeästi hymyillen, — vaimoni on kasvatettu
Saint-Denisissä.
Oli miten oli, Collinen onnistui lopuksi kietoa isäntä viekkaan kaunopuheisuutensa verkkoon ja saada hänet tyytymään lupaukseen, etteivät nämä neljä ystävystä enää kahmaisisi koko kahvilaa itselleen, että kahvila tästä lähtien saisi Castorin ilmaiseksi ja että Värjäri-Phémie panisi hatun päähänsä. Lisäksi sovittiin, että tammipeli jätettäisiin Bosquet-seuran käytettäväksi sunnuntaisin kello kahdestatoista kahteen ja ettei etenkään uutta luottoa enää pyydettäisi.
Muutamia päivä kävi kaikki hyvin.
Jouluaattona tulivat nämä neljä ystävystä »puolisoineen» kahvilaan.
Siinä olivat neiti Musette, neiti Mimi, Rodolphen uusi lemmitty, viehkeä olento, jonka ääni oli hopeanheleä, ja Värjäri-Phémie, Schaunardin epäjumala, tänä iltana viimeksi mainitulla myös hattu pääsään. Neiti Colline, jota ei yleensä koskaan nähty, oli tälläkin kertaa jäänyt kotiin laittamaan välimerkkejä puolisonsa käsikirjoituksiin.