— Entäpä sitten! huudahti nyt Marcel päättäväisesti. — Pankaamme kerran vaihteen vuoksi satatuhatta frangia likoon.
— Ja lisäksi, sanoi Rodolphe, — isäntämmehän aina marisee liian pienistä tilauksistamme. Tämä ällistyttäisi hänet perinjuurin.
— Niinpä niin, myönsi Colline, — pitäkäämme oikein kuninkaan kemut. Onhan meidän sitä paitsi osoitettava naisillemme ehdotonta kuuliaisuutta. Uhrautuvaisuus on rakkauden ruokaa, viini on ilon lientä, ilo on nuorison velvollisuus, naiset ovat kukkia, heitä on kasteltava. Kastelkaamme siis! Hoi tarjoilija!
Ja Colline tarrautui kuumeisen kiihkeästi soittonauhaan.
Tarjoilija tuli vihurina paikalle.
Kun hän kuuli puhuttavan samppanjasta, Beaunesta ja likööristä, kuvastui hänen kasvoillaan yllätyksen eri asteita.
— Vatsassani tuntuu niin tyhjältä, valitteli Mimi. — Ottaisin mielelläni hiukan kinkkua.
— Ja minä sardiinia ja voita, lisäsi Musette.
— Ja minä retiisejä ja hiukan lihaa… sanoi Phémie.
— Sanokaa vain suoraan tahtovanne illallista! huudahti Marcel.