— Sallikaahan, vastasi Carolus, jonka järki alkoi jo kompastella
Collinen päätelmien mutkaisilla poluilla, — en oikein ymmärrä…
— Seuratkaa mukana, jatkoi Colline. — Tunnetteko tähtitiedettä?
— Jonkin verran. Olenhan suorittanut yliopistossa baccalaureat-tutkinnon.
— Siitä on viisukin olemassa, sanoi Colline. — Kuinka se kuuluikaan: 'Lisetten baccalaureus…' En muista enää… Siispä tietänette, että on olemassa neljä peruspistettä, jos ilmestyisi viides peruspiste, olisi koko luonnon sopusointu nurin narin. Semmoista sanotaan kataklysmiksi. Ymmärrättekö?
— Odotan loppupäätöstä.
— Juuri niin, loppupäätös on puheen loppu, niin kuin kuolema on elämän loppu ja avioliitto rakkauden loppu. No niin, hyvä herra, minä ja ystäväni olemme tottuneet elämään yhdessä ja pelkäämme, että vieraan henkilön liittyminen seuraamme voisi häiritä tapojemme, mielipiteittemme, makumme ja luonteemme sopusointua. Meistä tulee kerran nykyisen taiteen neljä peruspistettä, sanon sen teille suoraan, ja tähän ajatukseen tottuneina meistä tuntuisi ikävältä nähdä vielä viides peruspiste…
— Mutta missä neljä on, siinä voi yhtä hyvin olla viisikin, uskalsi
Carolus väittää.
- Kylläkin, mutta sittenpä meitä ei enää olekaan neljä.
— Tuo veruke on joutava.
— Ei mikään ole joutavaa tässä maailmassa, kaikki on kaikessa, pienistä puroista paisuu suuri joki, pienistä tavuista tulee säkeistöjä, ja vuoret on koottu hiekkajyväsistä. Niin sanotaan Kansakuntien viisaudessa, jota yksi kappale on näytteillä rantakadulla.