— Häh?
— No sitä, mitä herra… hyvän uutisen johdosta… sopersi portinvartija.
— Ulos! Kuinka sinä, tollo, uskallat seistä edessäni lakki päässä?
— Mutta, herra…
— Ei, nyt ei väitellä! Ulos ja pian!… Ei, odota. Menemme sen taiteilijalurjuksen huoneeseen, joka on lähtenyt maksamatta.
— Mitä? Herra Schaunardko?
— Niin, jatkoi talonomistaja, jonka raivo kiihtyi kuin hyvän näyttelijän. — Ja jos hän on vienyt mukanaan pienimmänkin esineen, ajan sinut paikastasi, kuuletko? Ajan sinut pois!
— Mutta se on mahdotonta, se, änkytti portinvartija. — Herra Schaunard ei ole muuttanut. Hän meni vain vaihtamaan rahaa maksaakseen herralle ja tilaamaan rattaita viedäkseen pois huonekalunsa.
— Vai huonekalunsa! huudahti herra Bernard kiukun vallassa. — Juostaan, sillä varmaankin hän on jo siinä puuhassa paraikaa. Hän on virittänyt ansan saadakseen sinut pois kopistasi ja tehdäkseen temppunsa. Mikä hölmö sinä olet!
— Voi, hyvä Jumala! Mikä hölmö olenkaan! huuteli ukko Durand peläten esimiehensä olympolaista vihaa, kun häntä kiskottiin rappukäytävään.