Herra Bernard katseli ympärilleen ja näki vain nuo tavattoman isot kehykset, jotka jo olivat huolestuttaneet portinvartijaa.
— Kuinka, anteeksi… kuinka? hän änkytti. — En minä näe mitään.
— Katsokaapa tänne, nuori mies vastasi levittäen puitteet ja näyttäen ällistyneelle isännälle suurenmoisen palatsin sisustuksen, jossa pylväät olivat jaspista, seinillä korkokuvia ja suurten mestarien tauluja.
— Mutta huonekalunne, herra Bernard kiisti.
— Ne ovat tässä, selitti nuori mies osoittaen loisteliasta kalustoa, joka oli maalattu palatsiin. Sen hän oli ostanut Bullion-hotellista, missä se oli ollut myytävänä erään seuranäyttämön tavaroiden joukossa.
— Hyvä herra, jatkoi isäntä, — toivoakseni teillä on vakavampiakin huonekaluja kuin nuo…
— Kuinka, nämähän ovat ihan puhdasta rokokoota!
— Käsitätte kuitenkin, että minulla pitää olla takeita vuokrasta.
— Helkkari! Eikö teille riitä palatsi ullakkohuoneen vuokran takuuksi?
— Ei, hyvä herra, haluan huonekaluja, oikeita mahonkisia huonekaluja.