Kello kahdeksan Mimi meni sille paikalle, jossa Rodolphen piti tavata Amélie. Hän näki rakastajansa kävelevän siellä odottavaisen näköisenä edestakaisin, ja Mimi meni kaksi kertaa hänen ohitseen uskaltamatta puhutella häntä. Rodolphe oli pukeutunut hyvin hienosti ja viikon kestäneet voimakkaat mielenliikutukset olivat antaneet hänet kasvoilleen ylevän leiman. Mimi tunsi itsensä kummallisesti liikuttuneeksi. Lopuksi hän päätti ryhtyä puheisiin. Rodolphe otti hänet vastaan rauhallisesti, kyseli hänen vointiaan ja pyysi sitten saada tietää, mitä asiaa Mimillä oli hänelle, puhuen kaiken aikaa lempeällä ja hiukan surunvoittoisella äänellä.
— Tulin ilmoittamaan teille ikävän uutisen, vastasi Mimi. — Amélie-neiti ei voikaan tulla tänään kanssanne tanssiaisiin, koska hänen rakastajansa on tänä iltana tullut hänen luokseen.
— Menen siis yksin!
Mimi oli tällä hetkellä horjahtavinaan ja nojautui Rodolpheen, joka tarttui hänen käsivarteensa ja pyysi saada viedä hänet kotiin.
— Se ei tällä kertaa käy päinsä, sanoi Mimi. — Minä asun Amélien luona, mutta kun hänen rakastajansa on nyt siellä, en voi mennä kotiin ennen kuin hän on lähtenyt.
— Kuulkaahan, sanoi runoilija silloin, — äskettäin pyysin Amélie-neitiâ esittämään teille erään ehdotuksen. Onko hän puhunut teille siitä?
— On kyllä, myönsi Mimi, — mutta sellaisin sanoin, joita, minä senkään jälkeen, mitä välillämme on tapahtunut, en voi uskoa. Ei, Rodolphe, niin vähän ette voine tuntea sydäntäni, että uskoisitte minun voivan siihen suostua.
— Te olette käsittänyt minut väärin tai on asia teille väärin esitetty. Mutta mikä on sanottu, se on sanottu, jatkoi Rodolphe. — Kello on nyt yhdeksän. Teillä on vielä kolme tuntia miettimisen aikaa. Jätän avaimen oveni suulle puoliyöhön asti. Hyvästi tai näkemiin siis!
— Hyvästi! sanoi Mimi värisevällä äänellä.
Ja he erosivat.. - Rodolphe meni kotiinsa ja heittäytyi täysissä pukimissa vuoteelle. Puoli kaksitoista astui Mimi hänen huoneeseensa.