— Mikä onni! huusi Mimi. — Nyt puuttuu enää vain takki. Kuinka monta sivua tarvitaan siihen?
— Aina asianhaarojen mukaan. Kun sinä olet kuitenkin kooltasi verrattain pieni, kenties voimme kymmenellä sivulla, kun joka sivulla on viisikymmentä riviä ja joka rivissä kolmekymmentäkolme kirjainta, hankkia sinulle laatuunkäyvän takin.
— Niin, minua ei ole pituudella pilattu, se on totta, sanoi Mimi miettiväisenä, — mutta ei kuitenkaan saa näyttää siltä kuin olisi tahdottu kangasta säästää. Nykyään käytetään hyvin leveitä hameita, ja minä tahtoisin saada oikein kauniisti ja runsaasti poimutetun hameen, sellaisen, joka kävellessä panee fru-fru.
— Hyvä, hyvä, sanoi Rodolphe arvokkaasti, — panen kymmenen kirjainta lisää kuhunkin riviin, sitten tulee kyllä fru-fru.
Ja Mimi painautui onnellisena jälleen levolle.
Kun hän kuitenkin oli tullut varomattomasti puhuneeksi ystävättärilleen Musettelle ja Phémielle siitä kauniista puvusta, jota Rodolphe hänelle valmisti, kiirehtivät nämä ilmoittamaan herroille Marcelille ja Schaunardille heidän ystävänsä anteliaisuudesta rakastajatartaan kohtaan. Ja Musetten ja Phémien puheesta kävi selvästi ilmi heidän tarkoituksensa saada Marcel ja Schaunard seuraamaan runoilijan esimerkkiä.
— Asia on niin, lisäsi Musette nykien Marcelia viiksistä, — asia on niin, että jos tätä tämmöistä vielä jatkuu viikon, täytyy minun lainata sinulta housut voidakseni mennä ulos.
— Minulla on vielä yksitoista frangia saatavaa hyvältä toiminimeltä, vastasi Marcel. — Kohta kun olen perinyt tämän summan, ostan sinulle viikunanlehden uusinta muotia.
— Entä minä? kysyi Phémie Schaunardilta. — Minun aamuröijyni (hän tarkoitti aamunuttua) — hajoaa ihan käsiin.
Schaunard kaivoi silloin kolme souta taskustaan, ojensi ne rakastajattarelleen ja sanoi: