— Mitä? kysyi isäntä ällistyneenä.— Kuinka sanoitte?
— Ei muuta kuin puoli tuhatta! Ettekö ole koskaan nähnyt tällaista, sanoi taiteilija heiluttaen viidensadan frangin seteliä isännän ja portinvartijan edessä, jotka sen nähdessään olivat menettäneet mielen tasapainonsa.
— Annan teille siitä takaisin, jatkoi herra Bernard kunnioittavasti. — Otan siis vain kaksikymmentä frangia, koska Durand on jo saanut teiltä viisi frangia etukäteen.
— Hän saa pitää ne, ilmoitti taiteilija, — sillä ehdolla, että hän joka aamu tulee ilmoittamaan minulle, kuinka mones päivä on, mikä kuun neljännes ja minkälainen sää on ja minkä hallitusmuodon alaisina elämme.
— Voi, hyvä herra! huudahti ukko Durand tehden yhdeksänkymmenen asteen kumarruksen.
— No niin, hyvä mies, saatte olla almanakkani. Menkääpä nyt aluksi auttamaan kantajaani tavaroitteni toimittamisessa perille.
— Lähetän teille kuittinne, sanoi isäntä.
Samana iltana oli herra Bernardin uusi vuokralainen, maalari Marcel, täysin kotiutunut karanneen Schaunardin huoneeseen, joka oli muuttunut palatsiksi.
Sillä aikaa mainittu Schaunard harjoitti ympäri Pariisia rahan metsästystä.
Schaunard oli korottanut vippaamisen taituruuden tasolle. Ottaen huomioon sellaisenkin tapauksen, että hänen pitäisi »kiristää» ulkomaalaisia, hän oli opetellut kaikilla maapallon kielillä, kuinka viittä frangia pyydetään lainaksi. Hän oli perinpohjin tutkinut ne temput, joita kolikot käyttävät päästäkseen pyydystäjiltään piiloon. Ja paremmin kuin luotsi tuntee luoteen ja vuoksen ajat, hän tiesi ne hetket, milloin »vuorovesi» oli korkealla tai alhaalla, ne päivät jolloin hänen ystävänsä ja tuttavansa tavallisesti saivat rahaa. Niinpä olikin sellaisia taloja, joissa, kun nähtiin hänen astuvan sisään aamulla, ei sanottu: — Kas, herra Schaunard, vaan; — Näyttää olevan ensimmäinen tai viidestoista päivä. Helpottaakseen tai samalla tasoittaakseen tuota pakkoveroa, jota hän kävi kantamassa, kun hätä siihen pakotti, kaikilta, joilla oli varaa maksaa sitä hänelle, Schaunard oli laatinut kaupunginosittain ja piireittäin aakkosellisen luettelon, jossa oli kaikkien hänen ystäviensä ja tuttaviensa nimet. Joka nimen viereen oli kirjoitettu suurin summa, jonka heiltä saattoi lainata heidän varallisuutensa mukaan, samoin ajat, jolloin he olivat rahoissaan, ja talon ateriain aika ja ruokien laatu. Paitsi tätä taulukkoa Schaunardilla oli vielä erinomaisesti järjestetty kirjanpito. Siitä näki pienintä murto-osaa myöten hänelle lainatut erät, sillä hän ei tahtonut velkaantua kuin määrättyyn summaan saakka, jonka rahallinen vastine vielä oli erään hänen perittävänsä normandialaisen sedän hallussa. Heti kun Schaunard oli velkaa jollekulle kaksikymmentä frangia, hän- päätti tilin ja maksoi velan täydellisesti yhdellä kertaa, vaikka hänen sitä varten olisi täytynyt lainata pienimmiltä saamamiehiltään. Täten hän säilytti omassa piirissään jonkinlaisen luoton, jota hän nimitti juoksevaksi velakseen, ja kun tiedettiin, että hänellä oli tapana maksaa heti kun hänen omat varansa sen sallivat, tehtiin hänelle mielellään palveluksia, jos vain sopi.