Helppoa on kuvitella Doloresin raivostusta. Heti kotiin tultuaan hän avasi, vaikka jo oli puoliyö, ikkunan ja herätti Cocon. Tämä taas herätti kunnioitettavan mr. Birnin, joka annettuun sanaan luottaen oli nukahtanut.
Tästä päivästä alkaen vallitsi ilmisota näyttelijättären ja saarelaisen välillä, hellittämätön, hengelle käypä sota, jossa ei säästetty mitään keinoja. Asianmukaisesti opetettu papukaija oli täydentänyt tietojaan Albionin kielessä ja huuteli päivät päästään vihlovimmalla kurkkuäänellään parjauksia ja loukkauksia naapuria kohtaan. Se oli tosiaan sietämätöntä. Dolores kärsi siitä itsekin, mutta toivoi, että mr. Birn vihdoin pistäisi pillit pussiin ja karkaisi, sillä tämä oli se päämäärä, johon hänen loukattu itserakkautensa pyrki. Saarelainen puolestaan oli keksinyt monenlaisia kostotemppuja. Hän oli ensiksi perustanut saliinsa rumpalikoulun, mutta poliisikomisario sekaantui asiaan. Sitten oli englantilainen yhä kekseliäämpänä pannut toimeen ampumaharjoituksia revolvereilla. Palvelijoineen hän lävisti päivittäin viisikymmentä pahvilevyä. Komisario teki taas kiusaa ja kiinnitti hänen huomionsa erääseen kaupungin järjestyssäännön kohtaan, jossa kielletään käsittelemästä ampuma-aseita asunnoissa. Mr. Birnin täytyi lopettaa ammunta. Mutta viikkoa myöhemmin neiti Dolores huomasi, että hänen huoneistoonsa valui vettä. Talonomistaja meni mr. Birnin luo ja tapasi hänet ottamassa merikylpyjä salongissaan. Tämän verrattain suuren huoneen seinät oli näet verhottu peltilevyillä ja ovet muurattu kiinni, ja tähän tilapäiseen altaaseen oli sitten kaadettu noin sata tynnyrillistä vettä ja viitisenkymmentä sentneriä suolaa. Se oli todellinen meri pienoiskoossa. Siitä ei puuttunut mitään, ei kalojakaan. Altaaseen päästiin keskioven yläosaan laitetusta aukosta, ja mr. Birn kylpi tällä tavoin joka päivä. Jonkin ajan kuluttua alettiin alemmissa kerroksissa havaita luoteen ja vuoksen tapaisia vaikutuksia, ja neiti Doloresilla oli puoli tuumaa vettä makuukamarissaan.
Omistaja joutui tästä näystä luonnollisesti vihan vimmoihin ja uhkasi vaatia mr. Birniltä oikeudellista tietä korvausta turmellusta huoneesta.
— Totta kai minun olla oikeus kylpeä luonani? kysyi englantilainen.
— Ei, monsieur.
— Ellei olla oikeus, mitäpä sitten sen enempi, sanoi englantilainen täynnä kunnioitusta sen maan lakeja kohtaan, jossa hän asui. — Hyvin ikävä, mutta minulle tämä niin suuri ilo.
Ja vielä samana iltana hän antoi määräyksen tyhjentää meren kuiviin. Muuten olikin jo aika, sillä parkettilattialle oli kasaantunut osterimatalikko.
Englantilainen ei ollut kuitenkaan millään muotoa luopunut sodasta, vaan mietti laillisia välineitä, jatkaakseen tätä kummallista taistelua, joka herätti koko joutilaan Pariisin ihastusta, sillä tieto tästä kamppailusta oli jo levinnyt teatterilämpiöihin ja muihin julkisiin paikkoihin. Dolores piti myös kunnia-asianaan suoriutua voittajana tästä ottelusta, jonka päättymisestä oli jo lyöty erinäisiä vetoja.
Mr. Birnin päähän oli lopuksi juolahtanut piano. Eikä se ollutkaan huono ajatus. Kaikkein katalin soittokone taistelussa katalinta lintua vastaan. Niinpä englantilainen ryhtyi heti tuumasta toimeen. Hän vuokrasi pianon ja hankki soittajankin, joka oli juuri ystävämme Schaunard. Englantilainen kertoi hänelle peittelemättä naapurittaren papukaijan häijyydestä ja siitä kidutuksesta, jota se hänelle öin ja päivin tuotti, ja ilmoitti samalla, mitä kaikkea oli koettanut linnusta päästäkseen.
— Mylord, huomautti silloin Schaunard, — minä tiedän keinon, joka vapauttaa teidät tuosta elukasta. Käyttäkää persiljaa. Kaikki kemistit ovat yhtä mieltä siitä, että tämä sopparuoho on täydellistä arsenikkia noille linnuille. Sirotelkaa vain persiljansilppua matoille ja käskekää puhdistaa niitä sitten ikkunasta papukaijan niskaan. Se kuolee yhtä varmasti kuin olisi ottanut osaa paavi Aleksanteri VI:n päivällisiin.