— Rohkeutta, ystäväiseni! Tiedän, että se on raskasta, mutta kerran se olisi kuitenkin ollut edessä; parempi siis nyt kuin myöhemmin. Kolmen kuukauden perästä olette täysin entisellänne.
— Mitä hittoa te puhutte? kysyi Rodolphe. — Enhän ole sairas, ystäväiseni.
— No, no, älkäähän nyt tekeytykö urheaksi, sanoi toinen. — Tiedän, mitä on tapahtunut, ja ellen tietäisi, voisin lukea sen teidän kasvoistanne.
— Olkaa varovainen, te erehdytte, sanoi Rodolphe — Tänä iltana olen tosin ikävällä päällä, mutta sen syistä te ette tiedä tämän taivaallista.
— Oh, älkää suotta kiistelkö! Onhan se sitä paitsi peräti luonnollista.
Suhdetta, joka on kestänyt lähes kaksi vuotta, ei pureta noin vain.
— Kaikki jankkaavat minulle yhtä ja samaa! puhkesi Rodolphe äkeissään puhumaan. — Vakuutan teille kunniasanallani, että erehdytte, te niin kuin muutkin. Olen huonolla tuulella, ja sen olen ehkä näköinenkin… mutta se johtuu siitä, että odotin tänään räätäliäni, jonka olisi pitänyt tuoda minulle tilaamani uusi puku, mutta joka ei kuitenkaan tullut. Siinä syy huonoon tuuleeni.
— Pelkkiä verukkeita, toinen vastasi nauraen.
— Ei lainkaan, päinvastoin kaikki johtuu siitä, kuten sanoin. Jos vain ajattelette, tuntuuhan esittämäni syy luonnolliselta.
— No hyvä, todistakaapa minulle, kuinka hiidessä voi näyttää noin surulliselta vain siksi, ettei joku räätäli ole pitänyt sanaansa. Antakaa kuulua.
— Tiedättehän, sanoi Rodolphe, — että pienet syyt voivat saada aikaan suuria seurauksia. Minun piti tänä iltana tehdä eräs hyvin tärkeä vierailu, mutta nyt minun täytyy luopua siitä, koska räätäli ei ole tuonut pukuani. Käsitättekö nyt?