— Luen jonkin kirjoituksen, joka ei vastaa minun mielipiteitäni. Se kiukuttaa minua, se saa minut pahalle päälle, sillä näettehän, herra Rodolphe, kaikki sanomalehdet ovat valheita täynnänsä. Niin juuri, valheita! hän kirkui kaikkein inisevimmällä kurkkuäänellään, — ja toimittajat ovat lurjuksia, roskakirjailijoita.
— Mutta, herra Mouton…
— Niin juuri, lurjuksia, jatkoi virkamies. — He ovat syynä kaikkien ihmisten onnettomuuksiin, he ovat tehneet vallankumouksen ja assignaatit, siitä todistaa Murat.
— Anteeksi, oikaisi Rodolphe, — tahdotte kai sanoa: Marat?
— En, en suinkaan, intti Mouton. — Murat, koska näin hänen hautajaisensa lapsena ollessani…
— Vakuutan teille..,
— Sama, josta on tehty näytelmä sirkuksessa… No!
— Aivan oikein, myönsi Rodolphe, — se on kyllä Murat.
— Mutta sitähän olen teille sanonut koko tunnin! huusi itsepäinen Mouton. — Murat, joka työskenteli kellarissa, hah! Kuulkaas, mitä arvelen. Eivätkö Bourbonit tehneet oikein mestauttaessaan hänet, kun hän oli pettänyt heidät?
— Ketkä? Mestauttaneet! Pettänyt! Mitä? huusi Rodolphe tarttuen nyt vuorostaan Moutonin nappiin.