Marcel siirsi kamiinan ääreen tuolin ja sijoitti Mimin siihen istumaan.
Mimi hymyili nähdessään iloisesti häilähtelevän liekin.
— Ah, kuinka hyvää se tekee, hän sanoi lämmittäen laihtuneita, pakkasesta sinisiä käsiään. — Niin, herra Marcel… tiedättekö, miksi tulin luoksenne?
— En aavistakaan, vastasi maalari.
— Tulin vain kysymään teiltä, voisitteko ehkä hankkia minulle huoneen tässä samassa talossa. Minun täytyi muuttaa asunnostani, kun kaksi kertaa jäin vuokran velkaa, enkä nyt tiedä, minne oikein joudun.
— Pahus, sanoi Marcel päätään pudistaen, — emme mekään ole varsin hyvässä sovussa isäntämme kanssa, ja meidän suosituksemme pikemmin vahingoittaisi kuin hyödyttäisi teitä.
— Mitä minun sitten on tehtävä? valitti Mimi. — En tosiaan tiedä, minne voisin mennä.
— Ettekö siis enää olekaan varakreivitär? kysyi Marcel.
— Voi hyvä Jumala, en.
— Mutta mistä alkaen?