Neljä poikaa ankaraan
kun tautiin sairastui,
vietiin heidät sairaalaan —
hui, hui, hui!
— Niinpä kyllä, virkkoi Schaunard ja jatkoi:
Yksi vuode riitti kai, kun tiukkaan sullottiin.
— Sen tiedämme hyvinkin!
Marcel ei hellittänyt, vaan hoilotti lisää:
Poiat siskon nähdä sai — niin, niin, niin!
— Jollet ole vaiti, huusi Schaunard, joka jo tunsi mielenhäiriön oireita, — soitan allegron sinfoniastani Sinisen vaikutus taiteissa. Ja hän lähestyi pianoaan.
Tämä uhkaus vaikutu kuin ryöppy kylmää vettä kiehuvaan nesteeseen.
Marcel tyyntyi kuin noiduttu.
— Luehan, hän sanoi ojentaen kirjeen toverilleen.