— Siinä menee kolme souta, sanoi hän.

— Tosiaanko? kysyi taiteilija. — Hyvä on, jäätte ne meille velkaa.

Ja hän sulki oven toisen nenän edessä.

Marcel oli ottanut kirjeen ja avannut sen. Luettuaan ensimmäiset sanat hän alkoi hypellä ateljeessa kuin temppuilija ja laulaa täyttä kurkkua seuraavaa kuuluisaa romanssia, joka ilmaisi, että hänen riemastuksena oli huipussaan:

— Niinpä kyllä, virkkoi Schaunard ja jatkoi:

Yksi vuode riitti kai, kun tiukkaan sullottiin.

— Sen tiedämme hyvinkin!

Marcel ei hellittänyt, vaan hoilotti lisää:

Poiat siskon nähdä sai — niin, niin, niin!

— Jollet ole vaiti, huusi Schaunard, joka jo tunsi mielenhäiriön oireita, — soitan allegron sinfoniastani Sinisen vaikutus taiteissa. Ja hän lähestyi pianoaan.