Marcel hyökkäsi kuvaamattoman kiihkon vallassa ulos ja palasi kahden tunnin kuluttua saaliinaan vain irtokaulus.
— Siinä kaikki, mitä sain, sanoi hän surkeasti.
— Eipä maksanut vaivaa juosta noin vähän takia, sanoi Schaunard; — täällä on paperia vaikka tusinaan tuollaiseen.
— Mutta, huusi Marcel tukkaansa repien, — pitäähän meillä sentään olla yhtä ja toista tavaraa, hitto vie!
Ja hän aloitti pitkällisen tarkastuksen molempien huoneiden joka sopessa.
Tunnin hakemisen jälkeen hänellä oli koossa seuraavanlainen puku:
skotlantilaiset housut, harmaa hattu, punainen kaulanauha, muinoin valkea hansikas musta hansikas.
— Siitä tulee kaksi mustaa hansikasta, jos tarvitset, arveli Schaunard. — Mutta kun olet pukeutunut, loistat kuin auringon spektri. Mutta vähät siitä, sinähän olet väritaiteilija!
Sillä välin Marcel koetteli kenkiä. Onnettomuudeksi ne kuuluivat molemmat samaan jalkaan.
Epätoivoinen taiteilija keksi sitten nurkassa vanhan kengän, jossa säilytettiin tyhjiä väriputkia. Hän sieppasi sen.