— Nyt jouduit ojasta allikkoon, huomautti hänen ivallinen toverinsa. —
Toinen on terävä ja toinen tylppä.
— Ei sitä näe, kun kiillotan ne.
— Se auttaa. Nyt sinulta puuttuu vain välttämätön musta nuttu.
Marcel pureskeli nyrkkejään.
— Jos sen saisin, selitti hän, — antaisin kymmenen vuotta elämästäni ja oikean käteni.
Taas kolkutettiin ovelle. Marcel aukaisi.
— Onko herra Schaunard kotona? kysyi vieras pysähtyen kynnykselle.
— Minä olen, vastasi maalaileva soittoniekka pyytäen astumaan sisälle.
Vieras, joka oli kasvoiltaan niin rehellisen näköinen kuin oikea maalainen konsanaan, esitti asiansa: — Serkkuni on usein paljon puhunut taidostanne muotokuvamaalarina, ja koska juuri aion matkustaa siirtomaihin, jonne minut on valittu Nantesin sokeritehtailijain edustajaksi, haluaisin jättää muiston perheelleni. Sen takia olen tullut teitä tapaamaan.
— Voi, pyhä kaitselmus! mutisi Schaunard. — Marcel, tarjoa tuoli, jotta herra…