— Nyt emme enää kehtaa peräytyä, oli Rodolphe sanonut. — Olemme polttaneet laivamme ja meillä on nyt edessämme vain viikko hankkiaksemme arvonmukaiseen toimeenpanoon tarvittavat sata frangia.
— Me saamme ne, koska ne tarvitaan, oli Marcel vastannut. Ja luottaen tapansa mukaan kevytmielisesti sattumaan, molemmat ystävykset nukahtivat varmoina siitä, että nuo sata frangia jo olivat tulossa.
Kun pari päivää ennen juhlaa ei vielä ollut saapunut mitään, niin arveli Rodolphe, että ehkä olisi hyvä hiukan auttaa sattumaa, jottei jouduttaisi häpeään juuri siiloin, kun kynttilät oli sytytettävä. Helpottaakseen tehtäväänsä ystävykset vähitellen supistivat esitettäväksi ottamansa ohjelman runsautta.
Ja kun näin yhä supistettiin ja kun etenkin makeispykälää oli aika lailla karsittu ja virvokekohtaa oli tarkastettu ja rahoitettu, saatiin tulokseksi, että menojen loppusumma oli kutistunut viiteentoista frangiin.
Tehtävä oli siis yksinkertaistettu, mutta ei vielä ratkaistu.
— Tuumaillaanpa vielä, virkkoi Rodolphe. — Nyt pitää käyttää äärimmäisiä keinoja. Ainakaan emme kehtaa peräytyä tällä kertaa.
— Se onkin mahdotonta! myönsi Marcel.
-— Kuinkahan kauan on siitä, kun viimeksi kuulin kertomuksen
Studziankan taistelusta?
— Noin kaksi kuukautta.
— Kaksi kuukautta. Hyvä, se on kohtuullinen väliaika. Enollani ei ole syytä valittaa. Menen huomenna kuulemaan kertomusta Studziankan taistelusta. Siitä tulee varmasti viisi frangia.