"Tunnen, tunnen, se on minun rakas lapsuuden kotoni", sanoi hän liikutetulla äänellä. "Minä ikävöin sinne, kuten haavotettu lintu pesäänsä."
Ratsastettiin edelleen mäkeä alaspäin ja kohta oltiin talossa. Suuri mustanruskea koira syöksyi haukkuen heitä vastaan. Hänen viisaat silmänsä katsoivat hetkisen matkustavaisia, jonka jälkeen se raivosalla ilolla ulvoen kiiruhti tervehtämään isäntäänsä ja hänen poikaansa tervetulleiksi.
"Ukko, poikaseni, no niin, kiitos sinulle, se oli sievästi", lausui Koiskinen koiralle, vastatessansa hänen hyväilyjään… "Kiiruhda nyt emäntäsi luo ja sano, että olemme täällä. Mene! Paikalla."
Koira ymmärsi käskyn ja kiiruhti huoneesen. Kohta senjälkeen tuli se takaisin ja seurassaan oli korkeakasvuinen, keski-ikäinen nainen, jolla oli päässä valkoisesta vaatteesta tehty n.k. tykkimyssy ja tumman musta kaulaan asti ulettuva lenninki päällä. Se oli Maria Koiskinen. Hänen raittiit, punottavat poskensa osoittivat terveyttä, korkea vartalonsa kykyä ja voimaa. Katse hänen suurista, sinisistä silmistänsä oli lempeä ja suloinen, koko hänen olentonsa viehättävä, niin että tunsi itsensä erinomaisella tavalla häneen vedetyksi.
Ilosta huudahtaen hän syleili ja suuteli ensin miestänsä ja sitte poikaansa.
"Kuinka rakas on hämmästykseni, kun näen teidän molempien yht'aikaa palaavan kotia", lausui hän punehtuen ilosta. "Sota on loppunut ja terveenä olette, Jumalan kiitos, pääsneet sieltä. Mutta sinä, rakas poikani, näytät kalvakolta ja kärsineeltä. Oletko ollut sairas eli mikä vaivaa sinua?"
"Arvaat oikein, äitini, terveyteni ei ole ollut oikein hyvä", vastasi nuori Koiskinen.
Mentiin huoneesen ja vähän ajan perästä oli perhe kokoontunut oivallisen illallispöydän ympärille.
"No kuinka kau'an saan pitää teitä kotona?" kysyi rouva Koiskinen tarjotessansa ruokaa nälkäisille vieraillensa. "Nyt on rauha päätetty ja luultavasti saapi sotaväki pitemmän lepoajan."
"Minä olen ainiaaksi jättänyt palveluksen ja minua saat pitää niinkau'an kuin kuolema sallii", vastasi vanhempi Koiskinen teeskennellyllä iloisuudella. "Mitä tulee Kaarlo Aukustiin, niin hänen virkalomansa kestää vaan neljä päivää. Hän on saanut käskyn mennä Ranskan sotaväkeen, tutkiaksensa sotaa. Se on kunniakas tehtävä ja suureksi hyödyksi hänen tulevaisuudellensa."