Laiva saatiin onnellisesti heti hankituksi ja luotettava upseeri meni sanansaattajana ilmoittamaan kuninkaalle tätä ikävää sanomaa. Jos Gotlanti joutuisi venäläisten valtaan, niin olisi Ruotsi sanomattoman suuressa vaarassa. Ollen sodassa Wenäjän ja Tanskan kanssa, vihoin Ranskan kanssa ei Ruotsilla ihmisen kannalta katsoen ollut mitään toivoa pelastuksesta.
* * * * *
Kuninkaan saatua evesti Klintin ilmoituksen lähetettiin heti käsky johtavalle amiraalille Karlskroonaan, että hän lähettäisi jonkun ilmoittamaan ulompana olevaan laivastoon, jossa oli johtajana parooni Cederström, että hänen täytyi heti mennä Gotlantiin ja valloittaa saari takaisin venäläisiltä. Ensin piti laivaston kuitenkin mennä Karlskroonaan sieltä ottamaan mukaansa tarpeellinen sotajoukko ja kenttätykistö. Rekatti Bellonan kapteeni Gaubineau sai käskyn heti mennä Karlskroonasta amiraali Cederströmille ilmoittamaan edellämainittua tärkeätä määräystä. Myötä tuuleen ja täysillä purjeilla laski rekatti Tanskan saaria kohti, sillä niillä seuduin arveltiin laivaston oleskelevan.
Kapteeni Gaubineau, noin 50 vuoden vanha mies, oli kahdeksankymmenen kahdeksan ja yhdeksänkymmenen vuosien sodassa erittäin hyvin kunnostanut itsensä ja silloin myös pikaisesti kohonnut arvossa. Kauppalaivassa ollessansa oli hän purjehtinut ympäri maailmaa ja kaiken kansaisten merimiesten joukossa. Hän oli hyvä-sydäminen, kuten tavallisesti sanotaan, mutta raaka ja sivistymätön tavoissaan, valhetteli aivan rajattomasti ja keksi kummallisimpia meritaruja. Vanhalla pursserilla, muonavarojen hoitajalla, nimeltä Hasselberg, joka oli kapteenia seurannut aina siitä asti, kuin hän sai oman päällikkyyden, oli muun muassa velvollisuutena törkeällä valalla vakuuttaa päämiehensä kertomuksen olevan päivän selvää totuutta. Pursseri oli melkein aina kapteenin rinnalla, sillä hän tarvitsi alinomaa tämän todistuksia. Tuskin olivat Gaubineau ja hänen apulaisensa, luutnantti Andersson, joka oli nuori mies hyvillä palvelus-lahjoilla, ehtineet laivan kannelle kuin pursseri jo näytti punaisen nenänsä patterin rappusilta ja liittyi heihin.
Gaubineau oli poikamies, ei sentähden että hän oli naisille vastenmielinen, vaan enemmän sentähden että naiset olivat vastenmieliset hänelle. Väärin olisikin ollut pyytää, että naiset olisivat rakastuneet hänen ulkomuotoonsa, sillä hän oli kroginenänen, paljaspää, lyhyillä väärillä säärillä ja muuten ruumiilla, jossa maha ja rinta olivat yhtenä. Jos tähän vielä lisätään, että hänellä oli pari vaaleanharmaata, iloisesti tirkistelevää silmää, suu yhtä leveä kuin hai-kalalla ja kasvot, joihin krogi ja meri-ilma olivat kuvanneet kaikki taivaankaaren värit, niin on annettava kauniimmalle sukupuolelle anteeksi, että he salleivat kapteenin yksin tallustella maailman läpi. Hän oli köyhä kuin kirkonrotta, mutta itse kehui hän olevansa rikas kuin Croesus ja tämä kehuminen synnytti hänessä niin vilkkaan kuvitelman, ett'ei sen vertaista liene konsanaan ainoankaan merimiehen aivoissa liikkunut.
Kuten jo sanoimme, oli luutnantti Andersson oivallinen apulainen. Hyvän apulaisen ei pidä koskaan epäillä päämiestänsä, vaikka hänen kertomuksensa olisivatkin kokonaan uskomattomia. Hänellä kyllä saa olla oma ajatuksensa niiden todellisuudesta, mutta ei hän saa koskaan näyttää epäilemistänsä kasvojen liikkeellä sen enempää kuin sanoillakaan. Päämiehen lauseesta riippuu tavallisesti apulaisen kohoaminen korkeampiin arvo-asteihin. Tietäen sen, hillitsee hän varovasti omatakeisuuttansa.
Kapteeni Gaubineaulla oli vieraina päivällispöydässänsä apulaisensa ja muutamia muita upseereja. Siinä tarjottiin jokseenkin välttäviä ruokia ja huonoja viinejä, mutta kapteenin kertomukset, joista yksi oli toistansa uskomattomampi, olivat saaneet vieraat unhottamaan, että kananpaisti enemmän maistoi pöllön kuin kananpaistilta ja "manööverisoppa" siirapilta kuin myös ett'ei madeira-viini ollut läheisessä sukulaisuudessakaan "valtameren helmen" mehun kanssa, vaan jonkun Karlskronan ravintolanpitäjän valmistama. Tämän jalon nesteen elähyttämänä meni Gaubineau puolisen lopetettua apulaisinensa laivan kannelle, jossa toivoi saavansa juoda puhdasta, väärentämätöntä meri-ilmaa.
"Mihinkä lopetinkaan?" kysyi Gaubineau apulaiselta, ensin vastattuaan vahtiupseerin tervehdykseen.
"Te olitte tuon toisen loistavan Ruotsinsalmen tappelun perästä eräässä vajoavassa tykkivenheessä joka oli vettä täynnä."
"Aivan oikein, luutnantti, minä olin sellaisessa asemassa, ett'ei se, hitto vieköön pystytukkani — Gaubineaulla ei ollut hiuskarvaakaan pääkallossansa —, ollut erittäin suotuisaa, varsinkin kuin meri aaltoili korkeana ja kaikki venheet olivat hävinneet tappelussa. Silloin tein rohkean päätöksen. Kuin tuuli oli myötäinen, niin levitin kaikki purjeet ja siten kiitäen kuin lentävä joutsen annoin lemmolle pyrkiä lähimäiseen satamaan, vaan ohjasin suoraan merelle ja Sandhaminaa kohti. Tahdoin välttämättömästi tulla Tukholmaan ja korjailla vähän siellä, sillä, ohimennen sanoen, minulla oli pieni rakkauden-seikkailu erään nuoren, rikkaan ja kauniin lesken kanssa etelässä. Oh, luutnantti, Gaubineaulla on ollut monta rakkauden seikkailua elämässään."