Tuo lauselma oli niin naurettavaa, että vaikka apulaisella olisi ollut amiraalin valtakirja kysymyksessä, niin olisi hänen täytynyt nauraa, vaikka hän sulasta kunnioituksesta samalla, nostaen kaksi sormea hatullensa, teki kunnianosoituksen.
"Te nauratte, ehkä epäilette — Hasselberg! eikö seikkailuni lesken kanssa ole totta?" huudahti Gaubineau pursserille, joka astui hänen rinnallansa.
"Kaikkien arkienkelien, niinhyvin suurten kuin pientenkin, kaikkien ylös ja alaskäännettyjen miljoonien paholaisien nimessä on se totta! Totta, ijankaikkista totuutta, leski ei ollut vaan rakastunut, mutta hän oli aivan mieletön kapteeniin. Herra, minun luojani! miten rikas, suloinen ja kaunis hän oli", vannoi ja vakuutti pursseri.
"Kiitän teitä Hasselberg tästä yhtä kauniista kuin todenmukaisestakin todistuksestanne", lausui Gaubineau, joka melkein ällistyi pursserin keveästä omastatunnosta, vaikka hänen täytyi itsekin myöntää, että tällä, kertaa oli tavallista vahvempi todistus tarpeesen.
"En vähintäkään epäile sanojanne, herra kapteeni", vastasi apulainen. "Meriupseerilla on aina hyvä menestys naisten luona ja nuorten leskien sydämmet ovat yhtä helposti liikutetut kuin meri."
"All right! [Aivan oikein] minä tulin onnellisesti tykkivenheellä Tukholmaan", jatkoi kapteeni. "Emme voineet kulettaa mukanamme ruokavaroja, sillä vettä oli kannen päällä. Mutta venhe oli aivan tavallisen kalasumpin kaltainen, niin että ruokatavarain kulettaminen olikin tarpeetointa. Me voimme kannen alta näet ottaa kaloja niin paljon kuin tahdoimme, sillä turskia, haukia ja ahvenia vähän väliä hyppi ruumasta kannelle. Venhe hinattiin teloille ja tarkastaessa sen pohjaa ja sivuja huomattiin, että se oli vesikertaansa saanut yli viidenkymmenen kuulan."
"Ja voi kumminkin pysyä veden pinnalla? Kerrassaan kummitus, kapteeni
Gaubineau!" huudahti apulainen.
"Joka kumminkin on aivan helposti selvitetty. Jokaiseen kuulanreikään oli kiilautunut — merimiehenviitta. Väestö näet oli tappelunaikana heittänyt viittansa sinne tänne kannelle ja kuin vesi virtasi kuulan reijistä sisään, syntyi siitä vähitellen sadottain pieniä pyörtämiä ja virtoja, jotka ulkopuolia olevan suuren vedenpaljouden vetovoiman tähden vetopumpun tavalla vetivät viitat kuulanreikiin ja puristivat ne niihin aivankuin olisivat olleet talitulppia. Yhden niistä viitoista lähetin kuninkaallisen tiedeakatemian kokoelmiin säilytettäväksi. Olitte laivalla varaston hoitajana, Hasselberg, ja tiedätte, että se on totta."
"Niin totta kuin minä tahdon autuaaksi, jok'ainoa sana on totta", vakuutti pursseri uudelleen. "Minulla on vielä tallella tilikirjani vuodelta 1790 ja siellä seisoo, että yksi viitta on varastosta päällikön käskystä lähetetty akademiaan. Niin, niin mutta, kyllä minäkin muistan sen matkan."
"Ja leski, kapteeni Gabineau — miten hänen kävi?" kysyi apulainen.