"Heti saatte tietää. Luutnantti Flygare", tämä oli vahtiupseerille. "Pankaamme ylimäinen kaitapurje oikealle, sillä tuuli on vähän muuttunut ja meillä on kiire."
Miehet kiipesivät mastoihin, kipparipilli kaikui, komantosanoja kuului ja käsketty purje oli jonkun minuutin kuluessa levitetty. Rekatin nopeus eneni suuresti.
"Kysyitte, miten kävi tuon kauniin lesken kanssa", jatkoi Gaubineau. "Minun omallatunnollani on niin monta sievää seikkailua, että täytyy hieman miettiä. Niin hän…"
"Kuoli, hän suri itsensä kuoliaaksi, sen minä hyvin muistan", keskeytti pursseri. "Niin totta Jumala…"
Kapteeni pani suuren kätensä pursserin hampaattoman suun eteen.
"Pursseri, älkää vannoko siitä, mikä ei ole totta", lausui kapteeni. "En tahdo, että vannotte asiasta, jota ette tiedä tapahtuneeksi eli niin olevan. Pursseri! olette hyvä mies, mutta teidän muistonne välistä pettää. Leski ei kuollut, vaan hän muutti pois pääkaupungista, kuin huomasi, että minun hyväilemiseni alkoi tyventyä. Sydämeni oli aivan tyyni, sillä eräs pieni näpsäkkä kreivitär, näöltään yhtä viehättävän näköinen kuin rekatti Fröjan keulakuva, ja yhtä monella maatilalla kuin sormet pienissä käsissään, alkoi antaa merkkejä, että Gaubineau oli tervetullut hänen sivullensa. Hänellä oli hyvin uhkea keula-laita ja oli muuten rakennettu kokonaan uusimman relaksationimallin mukaan. Halloo! Mitä ilmoittaa tähystäjä keulakokassa?"
"Purjehtija suojan puolella", ilmoitti vahtiupseeri.
"Ai, ai! tähystäkää tarkoin ja ottakaa vaarin mikä veijari se on. Tanskalaisilla on meressä suuri kaapparilaivansa 'Cort Adeler' ja kahakka sen kanssa olisi tervetullut asia. Minä kosin kreivitärtä ja sain luonnollisesti — myöntävän vastauksen heti paikalla. Kirkonsääntöjen mukaan kuulutettiin meitä kolme kertaa perätysten ja molemmat olimme valmisna kiipeämään avioliiton jumalan laskuköyttä ylös ja yhdistämään kohtalomme koko elämän ajaksi, kuin minä melkein kaduin, että olin antanut vangita itseni. Hän oli lii'aksi rakastunut, luutnantti, hän oli liiemmäksi kiihtynyt. Hän purjehti aina yhtä uskollisesti minun vanassani, kuin piloottikala seuraa haikalaa. Alinomaa sopersi hän: suloinen Gaubineau, rakas Gaubineau, ihastuttava Gaubineau. Liika päivänpaiste ja liiat makeiset ikävystyttävät ihmistä. Mutta eräänä kauniina päivänä, se oli luullakseni pari päivää ennen häitämme, sanoi hän:
"Jumalallinen Gaubineauni", sanoi hän, "minulla on pyyntö sinulle", sanoi hän ja hänen pienet sormensa kujeellisesti leikittelivät minun poski-partani kanssa.
"Mitä käsket?"