Adlercreutzin suuri tarkoitus oli katkaista vihollisen paluumatkan Kuortaneelle ja Waasaan, ajaa se Savon salomaille ja siten helpoittaa Suomen sotajoukon yhdistymisen Turun seuduille maallenousneitten ruotsalaisten veljien kanssa. Kuningas oli vihdoin nähnyt mahdottomaksi huonoilla sotavarustuksillansa valloittaa Seelannin ja hätyyttää Tanskan pääkaupunkia, ja sentähden oli hän päättänyt itse johdattaa liikkeitä Etelä-Suomessa sekä maalla että merellä. Hän astui Amadis-nimiseen laivaan ja yhdistyi saaristolaivastoon Väsbyssä, noin peninkulman matkan Turusta. Senjälkeen oli saaristo-laivastolla useampia pienempiä, vaan loistavia kahakoita venäläisten laivojen kanssa ja silloin tällöin nousi se maalle väsyttäen ja ahdistaen vihollisen vahtipaikkoja rannikolla. Kuninkaan käytyä Neitsynsalmella ja tarkastettua sinne asetettuja sota- ja saaristolaiva-osastoja, meni hän Ahvenanmaalle. Sillä matkalla oli kaikenmoisia vastuksia, jopa todellisia vaarojakin. Useita vuorokausia täytyi kestää ankaraa myrskyä Husö nimisessä hätäsatamassa, jossa ei ollut kuin paljaita asumattomia kareja. Sieltä päästyä törmäsi kuninkaan alus salakarille, johon hän oli hukkumaisillaan.
Vihdoinkin saapui kuningas Kastelholmaan Ahvenanmaalle, josta hän lähetti 1,000 suomalaista ja ahvenanmaalaista yhdistymään Klingsporin eli Suomen pohjoisen sotajoukon kanssa; tämä nimitys oli vastakohtana Suomen eteläiselle sotajoukolle, joksi nimitettiin kuninkaan käskystä Ahvenanmaalle koottuja joukkoja. Hän asettui Grälsbyhyn ja oleskeli siellä aina syyskuuhun asti toimitellen vähemmin järjestyksen-mukaisia maallenousu-suunnitelmia, tarpeettoman ankaria vahteja ja vahtiparaateja; nämä ynnä hänen ristiriitaiset ja vastakkaiset käskynsä, joihin herrat Tibell ja Melin antoivat luonnokset, kuin myös hänen kohtuuttomat vaatimuksensa ja tuomionsa väsyttivät ja laimensivat kaikki, jotka yhdessä eli toisessa suhteessa suoraan kuuluivat hänen käskettäviensä joukkoon. Hän, joka kantoi kruunua, teki itsensä päivä päivältä enemmän ja enemmän vihatuksi ja kamotuksi.
Mutta tässä ei vielä kylliksi! Sekä Adlercreutzin ja Sandelsin menestykset maalla että laivaston merellä ja saaristossa herättivät tuossa so'aistussa itsevaltiaassa suuria toiveita ja aikeita, jotka olivat perustetut pohjattomiin luulotuksiin, muun muassa valloittaa itse Pietarin. Hän uneksui jo olevansa Wenäjän pääkaupungin porttien edustalla ja nämä luulotukset vaikuttivat sen, että hänen hetkellinen vastenmielisyytensä Ruotsin liittolaista Englantia kohtaan, jonka apujoukkoja ja laivastoa hän aikoi käyttää kaikenmoisiin hullumaisiin yrityksiin, meni niin pitkälle, että hän mietti monenmoisia väkivaltaisia tekoja sitäkin maata kohtaan. Kuningas oli niin suuttunut Suuribritannian lähettilääsen, herra Thorntoniin, ja Englannin ministeriin, että hän aikoi hyökätä Englannin laivaston kimppuun Itämerellä ja polttaa sen, joka oli lähetetty Ruotsille avuksi. Hän, joka kantoi kruunua, teki kaikki, lisätäksensä Ruotsin onnettomuuksia.
Mutta palaamme Adlercreutziin.
Varhain aamusella 14 päivänä Heinäkuuta järjesti Adlercreutz päävoimansa, jossa oli noin 3,300 miestä ja 16 kanuunaa, hyökkäykseen Kauhavalla, puolentoista peninkulmaa Lapualta. Ennenkuin kenraali antoi hyökkäyskäskyn, ratsasti hän jokaisen pataljoonan rintamaa pitkin muutamilla ystävällisillä sanoilla ja tulisella katseellansa rohkaistaksensa sotamiehen mieltä ja elähyttääksensä hän toivolla voitosta. Tuolla seisoo sinisilmäinen nuorukainen jolla on kookas vartalo, selvät kasvon piirteet ja vakava ryhti. Kenraali katselee kunnioituksella vanhan Koiskisen kasvoihin, joissa kuvautuu tyyni miehuus ja varma toivo voitosta. Kenraali tervehtää häntä miekalla ja veteraani vastaa takaisin. Kenraali katselee savolaista, jolla on pienet, säteilevät silmät ja elävät kasvot. Adlercreutzin silmät säteilevät nähdessänsä Döbelnin porilaisineen, joiden joukossa myös on Ranck, tämän mainion rykmentin joka on urhoollisten kehto tämän sodan aikana. Tuolla seisovat jalovartaloiset karjalaiset ja hämäläiset synkkinä kuin yö, mutta voittamattomia sodassa. Tässä seisoivat hänen silmiensä edessä nämä uroot, nämä sotilaat, joiden kiittämiseksi ei löydy kyllin sanoja. Nääntyneinä, ryysyisinä ja jalat verisinä he vasta väsyneinä loikoivat vahtitulien ympärillä, mutta nyt — nyt ovat kaikki kärsimykset unhoitetut! Onhan vihollinen edessä. Jokainen sotilas palaa taistelunhalusta ja voiton eli kaatumisen päätös on kirjoitettu kunkin otsaan. Adlercreutz on toimittamansa tarkastuksen kanssa tyytyväinen, hän ei epäile vähääkään voitostansa. Rajevskin puolta suurempi joukko ei tee häntä enää vähääkään rauhattomaksi.
Kello on 7 aamusella. Lapuan aurinko lähettää säteilevän valonsa pilvittömältä taivaalta. Sotajoukko lähtee liikkeelle. Evestiluutnantti Aminoffilla Karjalan jääkärien kanssa on kunnia astua etunenässä. Varovasti menee etujoukko metsään, eikä ainoatakaan "viheriätakkista" ole näkyvissä. Maantiellä kulkevat joukkiot suljetuissa parvissa eli 2 muuttotykkiä välissänsä. Täällä kulkee kenraali ja jääkäriketjut hiipivät molemmin puolin metsässä. Halloo! puiden välissä alkaa liikettä. Aminoff on vihdoinkin yhtynyt vihollisen kanssa. Yleinen tuli leviää ketjusta. Karjalaiset ampuvat kuin miehet ja venäläiset hyökkäävät raivoisasti. Aminoff on heikompi, hänen täytyy peräytyä. Nyt saapuu paikalle Adlercreutz.
"Meidänhän pitää eteenpäin", huutaa hän. "ja ne paholaiset menevät taaksepäin! Majuri Tujulin, rynnätkää esiin Savon jääkärienne kanssa; ne eivät koskaan peräydy!"
Nämä sanat tekivät joukon voittamattomaksi. Kiiruusti levisi se järjestyspäällikkönsä Cronstedtin johdolla karjalaisten avuksi. Se tunkeutuu sellaisella voimalla ja reippaudella, että tuo suljettu parvi maantiellä tuskin ehtii seurata, vaikka ketju kulkee epätasaisella maalla ja tiheässä metsässä tien sivuilla. Taistelu käy perki tuliseksi. Venäläiset taistelevat vihoissaan, mutta ei mikään voi tänä päivänä vastustaa suomalaisia sotilaita.
Adlercreutz ja Cronstedt, jotka molemmat ovat ensimäisinä tulessa, verhovat itsensä kunnialla. Kenraali käskee Savon jääkäriä levähtämään ja hengähtämään. Heidän spartanilainen vastauksensa on:
"Kun me peräydymme, voitte sitten, herra kenraali, vaihettaa meitä."