Adlercreutz vuodattaa kummastelemisen kyyneleen. Ne ryntäävät taas samalla innolla ja ylitä kiivaalla tulella vastataan vihollisen puolelta. Taistelunhaluinen von Döbeln porilaisineen lähettää useita pyyntöjä kenraalille, että he saisivat käydä jääkärien edestä taistelemaan. Jääkärit vastaavat:
"Porilaisten urhoollisuus on tunnettu; me tahdomme myös tehdä mitä voimme ja tällainen taistelu kuuluu meille jääkärilöille, pidätämme itsellemme sen oikeuden, ollessamme etujoukkona."
Jos hän, joka kantoi kruunua, olisi ollut läsnä, nähnyt näiden sotilaiden taistelevan ja kuullut heidän sanansa, eiköhän hänen katseensa silloin olisi selvinnyt, hänen mielensä muuttunut ja hän olisi antanut heille päällikköä, joka olisi ymmärtänyt korvata isänmaalle kaiken sen veren, joka vuoti ja vieläkin tuli turhaan vuotamaan?
Jumala yksin voi siitä tuomita.
Kuta enemmän taistelu lähenee Lapualle, sitä tulisemmaksi käypi se. Venäläiset tekevät raivokasta vastarintaa. Metsä harvenee ja luutnantti von Becker antaa kolminaulasien kanuunainsa soida. Ne tekevät hyvän vaikutuksen. Eteenpäin mennään vaan kivikkojen ja rämeiden ylitse, eteenpäin pajunetit alaskäännettyinä ja hurraahuutojen kaikuessa on kuljettava tuo peninkulmaa pitkä matka siksi kuin vihollinen, joka kello 4 iltapuolella turhaan on vahvistanut joukkojansa, on työnnetty takaisin asemillensa Lapualle ja suomalaiset asettuvat vastakkaisille mäkilöille. Vihollisen tykistö alkaa nyt tasaisen kanuuna-tulen Adlercreutzin kolonnaa vastaan, mutta niin kaukaa, ett'ei se tee sanottavaa vahinkoa.
Tämän kanuunan paukkeen aikana varustaivat molemmat vastustajat päättävään taisteluun.
Rajevski asetti 5,000 miestänsä kaarenmuotoisesti pitkin Lapuan jokea, vasemman sivun kirkonkylän puolelle, sulkemaan takanansa olevan sillan ja Waasan tien, oikean puolisen sivun Liuhtarilaan ja siellä olevan tien ympärille, suojelemaan Kuortaneen tietä. Tykistö, 10 kanuunaa, olivat jaetut niin, että kaksi 6 naulaista oli vasemmalla, neljä oikealla sivulla ja kaksi kanuunaa ja haupitsia keskellä. Näiden taakse keräytyi ratsujoukko, ja siinä se olikin liikkumatonna koko taistelun ajan, pakoittaen vihollisen ratsujoukon vetäymään Liuhtarilan kylään ja olemaan siellä työttömänä.
Rajevski oli edellisinä päivinä antanut takanansa olevan Liuhtarilan suon risukimpuilla tehdä kulkukelpoiseksi tykistöllenkin, niin ettei hän onnettomuuden sattuessa olisi pakoitettu peräytymään ainoastaan maantietä myöten, joka varovaisuus luultavasti pelastikin hänet täydellisestä häviöstä. Venäläisten aseman edessä oli kauniita niittyjä ja ruispeltoja, joihin viimeksi mainittuihin oli jääkäriä piiloutunut. Sittenkuin Adlercreutz oli tarkastanut aseman, käskettiin toinen osasto neljän kanuunan kanssa hyökkäämään Lapuan kylään ja Waasan tielle, sill'aikaa kuin kolmas ja neljäs osasto tekisivät päähyökkäyksen Liuhtarilaan. Kaksi pataljoonaa Palmfeltin johdolla asetettiin varalle mäelle.
Taistelu on alkanut. Kanuunat jyskyvät molemmin puolin ja päättävä hetki lähestyy. Adlercreutz vaalenee ja minkätähden? Sentähden että juuri silloin, kuin suomalaiset tykit alkavat tulensa, ratsastaa kenraalin luokse ajutantti ja ilmoittaa, että eräs vihollisen kolonna näkyy oikealla Alapään kylässä ja Döbelnin osaston takana. Gripenberg joukkonsa parhaan osan kanssa lähetetään sinne, ja ryntäys lykätään siksi, kuin on ehditty saada tarkkoja tietoja vihollisen voimasta.
Mutta löytyy yksi mies, joka ei tahdo tietää mitään hyökkäyksen lykkäämisestä. Se on hän, jolla on tuo musta side otsallansa. Se on evesti von Döbeln, porilaisten urhoollinen päällikkö ja toisen osaston johtaja. Ilman käskyä marssii hän Lapuan kirkonkylään päin. Juoksumarssissa ryntäävät porilaiset mäkeä alas. Hurraa! rohkeutta vaan, te urhoolliset. Pataljoonat seuraavat kintereissä. Tykkien jyskettä, kiväärien pauketta, jääkärien tulta ja hurraahuutoja kuuluu kaikkiaalla. Kasvava ruispelto muuttuu äkkiä eläväksi, siihen piiloutuneet "viheriätakkiset" räiskyttävät tappavia laukauksia. Sotamiehet säikähtivät hetkiseksi. Silloin kaikuu porilaisten marssin sävelet: