"Kun viimeksi erosimme, sanoitte olevan itsellänne jonkun tarkoituksen saavutettavana, josta koko elämänne suloisuus ja onni riippui", lausui veteraani. "Sallikaa minun kysyä, oletteko saavuttaneet sen eli oletteko tulleet taistelutantereella etsimään kuolemaanne?"

"Sotia ja taistella isänmaan edestä tahdon edeskin päin samoinkuin tähänkin asti", vastasi Ranck liikutettuna, "mutta jos sallimus tahtoo säästää henkeäni, niin toivon eläväni omaksi ja rakkaiden ystävieni onneksi ja iloksi." Vanhuksen ruumis tärisi iloisesta liikutuksesta. Hän levitti kätensä ja ilohuudolla vaipui Ranck hänen rinnoillensa ja heidän kyynelensä sekoittuivat.

"Amen! tapahtukoon toivosi ja sanasi mukaan", lausui vanha Koiskinen. "Minä aavistan paljon, mutta en tahdo vielä kysyä sinulta. Ikkunasta näkemäni näky ei ollutkaan mikään petollinen kuva. Sydämmeni sanoi sen minulle ja tämä hetki todistaa, että se oli tosi."

SEITSEMÄSTOISTA LUKU.

Kaapparilaiva Cort Adeler. Gaubineau tekee testamenttinsa ja jättää tämän murheenlaakson.

Tanskanmaa, joka kuten tiedämme oli Ruotsin kanssa sodassa ja riidassa, oli englantilaisten vuonna 1807 Kyöpenhaminaan tekemän ryöväysretken kautta menettänyt koko laivastonsa, paitsi linjalaivaa "prinssi Cristian Fredrikiä", joka oli asetettu Norjaan, ja muutamia muita pienempiä laivoja. Britanialaiset valloittivat merellä, jo ennen sodan alkua, tanskalaisten ja norjalaisten omaisuutta noin 14 1/2 miljoonan riikintaalerin arvosta ja sittenkuin sota julistettiin olivat kaikki kauppalaivat myös laillisia voittosaaliita. Pienellä maalla ei ole kylliksi voimia olemaan jalomielinen, vaan täytyy seurata yleisiä tapoja ja menoja. Tanska oli pakoitettu ottamaan vahingon korvamisia ja ottikin sentähden takavarikkoon, vihollisuuksien alettua, kaiken rajainsa sisällä olevan englantilaisen omaisuuden, jonka arvo Britanian parlamenttiin ilmoitettiin nousevan yli 2 1/2 miljoonan riikintaalerin.

Itsensä puolustus myös pakoitti Tanskan hallitusta edistämään kaappausta ja Syyskuun 14 päivänä vuonna 1807 tulikin ulos asetus, jonka pääsisältö oli, että vapaalle laivalle on vapaa lastikin, mutta vihollisen laivalla kielletty tavara. Kun sitten sodan aikana tanskalais-norjalaiset kaapparit saavuttivat useita saaliita, niin täytyy tunnustaa, että kaapparitoimi tuotti Tanskalle paljon aineellisia etuja, mutta ei kuitenkaan pidä jättää huomaamatta, että sillä oli paljon pahentavaistakin vaikutusta. Näiden aseellisten hyökkäys turvattomien kimppuun ei ainoastaan vaikuttanut vahingollisesti mielialaan, vaan ne usein helposti ansaitut, suuret palkintorahat, jotka tavallisesti joutuivat raakojen veijarien, ja riettaiden ihmisien kynsiin, jotka harvoin ymmärsivät oikein käyttää niitä, vielä päälliseksi useimmiten tuottivat enemmän onnettomuutta kuin siunausta.

Suurin osa varustetuista kaappareista oli pieniä laivoja, usein ainoastaan avoimia venheitä ja miehitetyt tavallisesti harjoittamattomalla, turmeltuneella miehistöllä, joka oli kokonaan siveellisyyttä ja järjestystä vailla. Maalla oli poliisilla lakkaamaton tekeminen, pitäessänsä näitä laittomia joukkoja kurissa ja järjestyksessä, ja laivanpäälliköiden usein täytyi käyttää kovuutta pakottaessaan heitä merellä tottelemaan lakia.

Mutta oli myös muutamia kaapparia, jotka olivat varustetut sotalaivan tavoin, ja niistä tahdomme erittäin mainita kapteeni Kaspar Wulfsenin kuljettaman ja kapteeni Lindin varustaman 30 kanuunaisen korvetin Cort Adelerin, joka oli suurin tanskalaisista kaapparilaivoista. Kapteeni Wulfsen oli useissa tilaisuuksissa tehnyt itsensä kuuluisaksi miehuudesta ja rohkeudesta, hän anasti muun muassa erään englantilaisen tykkivenheen, ja kapteeni Lind ajoi takaisin suurella urhollisuudella vihollisten miehittämät venheet Helsingöörin sataman suussa. Itse englantilaiset suuresti kunnioittivat Cort Adeleria ja ruotsalaisten seassa oli Kaspar Wulfsen tunnettu vaaralliseksi pöpöksi, sillä hän oli yhtä urhoollinen kuin neuvokaskin, kun vaan oli kysymys jonkun saaliin kaappaamisesta.

Oli kaunis ilta loppupuolella Elokuuta 1808. Hiljainen länsituuli puhalsi lauhkeana ja suotuisana meren ylitse ja pani Itämeren pinnan helposti kohoilemaan. Muutamia vaaleita pilvenhattaroita uiskenteli auringon kiiltävän kehän, ympäri, jonka vinoon lankeevat säteet kiiltävine purppurakimellyksineen valaisivat meren ja nuo hyvin hedelmälliset, uhkeita pyökkipuita kasvavat saaret, Langeland, Laaland ja Falsteri, jotka ovat Suuren Bältin eteläisessä suussa ja yhteensä kuvaavat taulun, joka on yhtä hurmaavan kaunis kuin suloisen lempeä katsella.