Seuratkaamme maalaria kannelle.

Täällä tapaamme hyvin vilkkaan ja juhlallisen sotaisan näyttämön. Rekatti ja korvetti ovat, vaihdettuaan laukauksia, tulleet aivan toistensa luokse. Käytetään ainoastaan käärittyjä märssipurjeita, sillä on melkein myrsky. Aaltoileminen läheisen maan suojaamassa Bältissä ei kuitenkaan ole läheskään niin ankara, kuin ulkona merellä ja sentähden, kovasta tuulesta huolimatta, voidaankin tarkkuudella käyttää tykistöä ja helposti johtaa laivoja. Taklinki oli enemmän vahingoittunut rekatissa ja korvetissa runko. Gaubineau oli saanut lääkäriltä tiedon, että 30 haavoitettua on hänen hoidettavanaan ja kymmenkunta miehistöstä on kaatunut. Cort Adelerilla on 25 haavoitettua ja useita kuolleita. Vanha Gaubineau on johtanut laivaansa erittäin hyvin ja antanut vastustajilleen useita laukauksia pitkin laivaa. Taivas ei ole enää kirkas ja sininen. Mustat synkät pilvet kiitävät auringon kehän päällitse. Myrskypääskyt kiikkuvat vaahtoavilla laineilla, auringon säteet pistelevät teräviä piikkijään ja kalalokit lentelevät suurissa parvissa mannerta kohti. Gaubineau kutsuu ensimäisen luutnantin luoksensa.

"Saamme tänään ankaran myrskyn, sillä ilmapuntari laskeuu sanomattoman nopeasti", sanoi hän. "Kohta pakoittaa myrsky meidän ulos Bältistä yöksi merelle. Kaappari silloin pääsisi meiltä pakenemaan. Tahdon sentähden lopettaa taistelun hyökkäyksen kautta. Kutsukaa hyökkäysosasto kannelle ja te, Lund, ohjatkaa laiva siten, että meidän laivamme kärki tulee heidän mesaanivantin väliin."

Tämän viimeisen käskyn antoi hän rekatin yliperämiehelle, joka lyhyellä "ai, ai, kapteeni!" ilmaisi, että hän käsitti käskyn.

Rekatti syöksyi nyt täyttä vauhtia vastustajansa päälle. Kipparipillit kutsuivat hyökkäysosastoa paikoillensa. Vapaaehtoiset seisoivat päällikköineen perän puolella kovasti ladattuine muskööttineen ja marssissa olevat miehet olivat valmiit heittämään käsikranaatteja ja kiväärin kuulia vihollisen laivan kannelle. Varsinainen hyökkäysjoukko seisoi päällikköineen kokkapenkereellä varustettuna piiluilla, hukareilla ja pistooleilla. Cort Adeler tiukotti purjeitaan, nähtävästi päästäkseen pakoon. Molemmat laivat ohjasivat tuulen kiihtyessä kulkuansa Bältin lävitse lounaan päin. Jos ei Gaubineau olisi kiiruhtanut lopullista taistelua, niin olisivat varmaan Neptuno ja Aeolo voittaneet Marssin ja tehneet taistelun tyhjäksi.

Tänä päättävänä hetkenä nostaa Gaubineau huutajatorven huulillensa.

"Ruori ylös ja ampukaa tykistöä!" Rekatti syöksee kärkensä suoraan Cort Adelerin mesaanivantin väliin. Hyökkäysjoukon etunenässä syöksee ensimäinen luutnantti ja hänen miehistöstänsä leviää laivan kokkapuuhun ja aina raakamaston luokse ja tekevät hyökkäyksen. Merimiehet sitovat kuulasateessa rekatin kokkapuun Cort Adelerin mesaanivanttiin. Kannelta, märssystä ja kansiampujilta lentelee käsikranaatteja ja kiväärin kuulia.

Hurraa! miehuutta, sinitakkiset, miehuutta merirosvot! Hyökkäyspiilut välkkyvät, sapelit kalisevat vastakkain ja komentohuutoa vaan kuuluu kaikkiaalla. Märssyistä tippuu haavoitettuja ja kuolleita kuin kärpäsiä. Laivat tempaisevat ja repäisevät toisiansa, päästäksensä vapaaksi moisesta murhaavasta syleilystä. Risteilijät taistelevat henkensä ja omaisuutensa edestä, sotalaivalaiset kunnian ja isänmaan tähden. Miehuutta sinitakkiset! älkää hellittäkö rosvot. Hurja, kauhea on taistelu. Rekatin hyökkäysosasto työnnetään takaisin. Merirosvot riemuitsevat ilosta.

Lisäjoukkoa tulvaa Bellonan kannelta korvetin kannelle. Päättävä hetki on käsissä, kun yhtäkkiä Cort Adelerin mesaanivantti putoaa alas. Laivat irtautuvat toisistansa ja suurella vaivalla onnistuvat Bellonan miehet pääsemään rekattiinsa. Ikäänkun kaarnapaloja lennättää tuuli molempia vastustajia lounaan päin alas Baltista. Päivä on muuttunut mustan harmaaksi hämäräksi. Punaisia salamoja risteilee ilmassa. Rekatti kiitää eteenpäin. Kaikki miehet ovat komennetut asemilleen. Cort Adeler häviää sysimustaan horisonttiin. Se saa Neptunoa ja Aeloa kiittää pelastumisestaan.

Gaubineaun ennustukset ovat toteutuneet. Silloinkuin kaapparin mesaanivantti putosi alas ja molemmat laivat irtautuivat toisistansa, sattui kapteenin rintaan musköötin kuula, joka oli ammuttu Cort Adelerin suuresta märssystä. Hän vaipui kuolettavasti haavoitettuna huutajatorvi kädessä komentopallillansa, joka on laivanpäällikölle kunniallinen kuolinpaikka.