Kaksintaistelun aika oli läsnä ja kello 10 läksi Ranck ja vääpeli Hämeenlinnasta Karkkuun. Ratsastajamme kulkivat sotamiesjoukkojen ohitse, jotka heitä ystävällisesti tervehtivät. Nämä sotilasraukat olivat huonosti puetut ja heidän vaatteuksensa monesta kohtia repaleiset. Suuri joukko heidän kumppaneistaan oli yövahdissa palelluttanut jalkansa ja kätensä ja loikoivat nyt hospitaalissa. Klercker teki parastansa huojentaaksensa heidän vaivojansa, mutta apuneuvot olivat perki vähäiset. Miehuuden säilyttämiseksi sotilaissa oli taisteleminen välttämätöin.
Kun Ranck ja vääpeli tulivat arentitilalle, ei siellä vielä ollut muita. Puolen tunnin odotuksen perästä näkyi joukko ratsastajia maantiellä lähestyvän kartanoa. Siinä oli Fleming, hänen ja Ranckin todistajat ja lääkäri. Vapaaherran otsan ympärillä oli musta side. Majuri Eek esitti todistajat Ranckille ja tervehti häntä ystävällisellä kädenlyönnillä. Fleming ei ollut huomaavinaan vastustajaansa. Talon piha, jossa taistelu oli tapahtuva, oli suuri ja avara ja lumesta vapaa. Vanha Koiskinen katsoi usein Ranckiin ja tämä, joka ennen oli välttänyt hänen silmäyksiään, katsoi vakavasti vanhukseen. He vaihtoivat keskenänsä muutamia kohteliaita sanoja, jotka eivät sen enempää merkinneet.
Todistajat mittasivat molempien aseet. Ranckin miekka oli noin kaksi tuumaa pitempi kuin hänen vastustajansa, jonkatähden Fleming ei sitä hyväksynyt.
Koiskinen ojensi sapelinsa ja lausui:
"Tehkää hyvin ja mitatkaa tämä sapeli. Jos se hyväksytään, niin tarjoon sen herra Ranckille. Kunniarikkaat muistot ovat yhdistetyt tähän aseesen. Se on ollut yhdessätoista pääkahakassa ja tehnyt hyvästi palveluksen. Sen lape on hyvä ja terä katkaisee hiuskarvankin."
Ranck kumarsi ja kiitti. Koiskisen sapeli oli yhdenpituinen Flemingin sapelin kanssa. Kun Ranck otti vanhuksen sapelin, näytti hänen kätensä vapisevan, jonka Koiskinen huomasi ja se ei häntä miellyttänyt.
"Jos hän pelkää, on hän hukassa", mumisi vanhus itsekseen. "Hänen vastustajansa on vahva ja väsyttää hänet. Järkähtämätöin rauhallisuus ja tarkka silmä vaaditaan, jos mielii voittaa."
Molemmat vastustajat seisoivat vastatusten ja valmisna, aseet alaslaskettuina.
"Ennenkuin alotan taistelun", lausui Fleming, "toivon, että herra majuri Eek näiden herrojen kuullen ja kunniasanallansa ilmoittaa, että tämä herra arvossa on minun vertaiseni ja ett'en alenna arvoani, jos taistelen hänen kanssansa."
"Hän on kaikin puolin teidän arvoisenne, sen vakuutan sotilaan uskollisuudella ja kunnialla", vastasi majuri kovalla äänellä.