Muutamia päiviä tämän jälkeen jätti Ranck Ruotsin pääkaupungin mennäksensä taas sotanäyttämölle.
VIIDES LUKU.
Neiti Brahelinnassa.
Lähellä Turkua, kuten jo olemme maininneet, oli Brahelinnan kartano, jonka omistajana oli meille jo ennestään tunnettu Anjalan liittolainen, entinen majuri Juhana Antero Jägerhorn Sporilan sukuhaaraa. Kavaltaja Jägerhorn oli jotenkin hyvin vastaanotettu Wenäjällä, jonne hän pakeni. Mahdollisesti luultiin hänen tietojensa kautta Suomen suhteista päästävän perille ja voitavan häntä käyttää niissä vehkeissä ja salaliitoissa, joita edelleen Suomen itsenäisyyttämiseksi Pietarissa pidettiin vireillä. Jägerhorn oli tähän taipuvainen. Hän vihasi Ruotsin hallitusta ja toivoi sentähden voivansa sille tehdä kaikkea mahdollista vahinkoa ja kiusaa, ajattelematta, että sen kautta myös valmisti oman maansa perikadon.
Perheensä, paitse vanhemman tyttärensä, meille jo tunnetun neiti Katariina Jägerhornin, oli hän tuottanut Wenäjälle. Olemme jo ennen esittäneet Katariina Jägerhornin luonnonlahjat ja pääpiirteet hänen luonteestansa. Isä oli kernaasti antanut hänen jäädä Suomeen, saadaksensa hänessä täydellisesti luotettavan ja innokkaan asiamiehen, jolta sekä voi saada arvokkaita ilmoituksia maan asemasta ja suhteista että myös hänen omista mielipiteistään ja aikeistaan. Täten oli hän pääasiallisesti tuleva vakojaksi isällensä. Tämä toimi tosin oli vähemmän kunnioitettava, mutta se miellytti hänen turhamaisuuttansa ja siten hänen vehkeilemiseen taipuva luonteensa sai runsasta työskentelemistä. Hänen teeskentely-taitonsa ja imarteleva hyväntahtoisuutensa saivat heti kietoneeksi nöyriä apulaisia, jotka joko omanvoiton pyynnöstä ja kostosta eli petettynä hänen teeskennellyltä isänmaan rakkaudeltansa, ilmoittivat hänelle kaikki, minkä tunteminen oli hänelle tärkeätä ja minkä hän sitte ilmoitti isällensä.
Brahelinnan päärakennus, paitse kellari kerrosta, oli kaksinkertanen kivikartano, joka sen ajan oloihin verraten oli muhkea rakennus, sillä asuinhuoneet suuremmillakin tiloilla maaseuduilla olivat tavallisesti pieniä ja vähäpätöisiä puurakennuksia. Jos emme voi Jägerhornin sukua sanoa rikkaaksi, niin kumminkin oli se hyvissä varoissa ja sukua useille korkea-arvoisille Suomen perheille, niiden joukossa Cronstedt'in suvulle, jonka jäsenistä oli tuo "Pohjan Gibraltarin", tärkeän Wiaporinlinnoituksen ylipäällikkö, vara-amiraali Olli Cronstedt. Brahelinna oli tunnettu kauniista asemastaan. Kartano oli laajan järven rannalla, ympäröittynä tuuheilla metsästöillä ja muuten vaihettelevilla maisemilla, niin että sitä täydellä syyllä voitiin sanoa miellyttäväksi olopaikaksi niin hyvin siihen asettuneelle perheelle kuin myös vieraiksi tulleelle muukalaiselle.
Kuin ensi kerran teimme tuttavuutta Katariina Jägerhornin kanssa, oli hän nuoruuden kukoistuksessa oleva miellyttävä impi, joka ei vielä nupusta ollut valmistunut kukaksi. Vuosia oli sitte tullut ja mennyt ja nupista oli tullut loistava ruusu. Tuo ennen hoikka vartalo oli muuttunut täyteläiseksi, vaan ei kumminkaan liian lihavaksi. Kolmekymmentä kuusi vuotta on naiselle vaarallinen ikäluku. Silloin tapahtuu muutos hänen ulkomuotonsa ihanuudessa, kukoistuksessa ja miellyttäväisyydessä. Silloin on tavallisesti sydämien valloituksen aika ohitse. Kaipauksen huokauksella, tuskan kyynel silmässä astuu hän tuon merkillisen "Rubiconin" yli, asettuaksensa vanhojen joukkoon.
Mutta neiti Jägerhornilla oli onni kuulua niiden harvojen joukkoon sukupuolestansa, joihin ajan hammas ainoastaan helposti koskettaa, jättämättä mitään näkyviä merkkejä. Ei ainoatakaan rumaa ryppyä näkynyt hänen kasvoissansa. Ihonsa oli yhtä kirkas ja hieno, suu valkeine hampaineen yhtä miellyttävä kuin nuoruuden keväillä, katse hänen silmistänsä yhtä elävä ja säteilevä kuin ennen ja käyntinsä oli keveä ja viehättävä. Vahva ja loistava, hiukan punertava tukkansa oli kiehkuroittu molemmin puolin hyvin muodostunutta otsaa, se teki hänen ihonsa vielä enemmän kirkkaan ja hienon näköiseksi. Sanalla sanoen oli Brahelinnan neiti kaunis, suloinen ja erittäin miellyttävä nainen, jonka ikää ei mitenkään uskaltanut sanoa enemmäksi kun 26 eli 28 vuodeksi ja sittenkin voi luulla sanoneensa liiaksi.
Hän oli toivonut, että rikkaan ja loistavan avioliiton kautta hankkisi itsellensä etevän sijan yhdyskunnassa, mutta siinä hän oli pettynyt. Hänellä oli ollut paljon ihailijoita, mutta ei yksikään heistä näyttänyt täyttävän hänen vaatimuksiansa ja ne, joilla mahdollisesti oli vaaditut ominaisuudet, eivät olleet halukkaat todellisiin sitoumuksiin. Suomalainen aateli, jos emme tahdo sanoa koko Suomen kansa, on suora, uskollinen ja vihaa kaikkia halpoja ja alhaisia tekoja. Jägerhornin ja hänen kumppaniensa petollisuus oli nostanut koko kansassa yleisen vastenmielisyyden heitä kohtaan. Heitä vihattiin täydestä sydämestä ja jokainen kunniallinen mies itse Wenäjälläkin ei tahtonut olla tekemisissä pettureiden kanssa, vielä vähemmin joutua sukulaisuuteen, ja siten, naisen kauneuden hurmaamalla, antaa kietoa itseänsä verkkoon, joka verhoisi hänen nimensä häpeällä.
Nämä suhteet eivät olleet salassa häneltä, vaan niiden tietäminen, vaikka se häntä rasittikin, ei kumminkaan masentanut hänen miehuuttansa. Valtiollisissa oloissa voi tapahtua jotakin, joka muuttaisi yleisen ajatuskannan. Suomen yhdistäminen Wenäjään oli vielä päivän polttava kysymys ja jos se toteutuisi, niin silloin muka paistaisi onnen ja armon aurinko Suomen pettureille. Rikkaus ja valta tulisivat heidän osaksensa ja suuri ja arvokas tulisi olemaan heidän asemansa yhdyskunnassa. Neiti Katariina oli varma tämän muutoksen tulemisesta ja samoin uskoi myös hänen isänsä ja muut hänen vertaisensa.