Ranck sanoi jäähyväiset amiraalille, joka kau'an aikaa piti Ranckin kättä omassansa. Tuon vanhan miehen silmissä näkyi kyyneleitä ja hänen oli vaikea pidättää liikutustansa.
"Tulette näkemään Ruotsin, minun armaan isänmaani", sanoi hän. "Siellä on minulla monta ystävää, joita luultavasti en enää koskaan näe ja kentiesi olen kadottanut heidän osanottavaisuutensa. Mutta kerran on niiden syiden ilmaantuminen, jotka pakoittivat minun tähän tekoon, puhdistava minut jälkimaailman edessä ja silloin tulevat oikeat suhteet näkyviin."
Kun Ranck ja Paavo muutamia tuntia myöhemmin läksivät Helsingistä, oli heidän rekensä eteen valjastettu pari oivallisia hevosia. Reki oli niin suuri, että heidän kapineensa siihen mukavasti mahtui. Ripeä kyytimies hoiti ohjaksia ja piiskaa ja aika vauhtia mentiin pohjoiseen päin Lohjan kestikievariin, jossa hevosia oli muutettava. Amiraalin kirjeelle oli Ranck ommellut pienen laukun, jonka hän pani rinnallensa ihoa vastaan. Niiden, jotka aikoivat ryöstää häneltä nuot paperit, täytyi ensin tappaa hänen ja henkeänsä ei hän aikonut vähällä antaa. —
KYMMENES LUKU.
Esteitä matkalla.
Vasta myöhään yöllä tuli Ranck Lohjan kestikievariin. He olivat ajaneet viisi peninkulmaa tuimaa ravia, jonkatähden hevoset olivat vallan vaahdossa. Suurella tuskalla saivat he talonväen herätetyksi. Puoliksi kiroten ja unisena tuli vihdoin kestikievari ja kysyi äkäisellä äänellä mitä oli tarvis.
"Olen sanansaattaja Wiaporista Ruotsiin ja tarvitsen paikalla hevosia", vastasi Ranck. "Tässä on minun sanansaattajamerkkini. Heti hevoset valjaihin, hyvä ajomies eikä minuutinkaan viivytystä."
Isäntä vilkautti tuohon kiiltävään sanansaattajamerkkiin, joka riippui nauhassa Ranckin rinnalla, ja raapasi korvantaustaansa.
"Kaikki tämä näyttää hyvältä ja kävisihän se hyvin päinsäkin, jos olisimme Suomen eikä Wenäjän alamaisia", vastasi isäntä. "Koko tämä seutu on vihollisen vallassa ja kuoleman uhalla on meitä kielletty antamasta pienintäkään apua Suomen sotajoukoille eli heidän kaltaisillensa."
Ranck ei vastannut mitään. Hän meni ovelle ja kutsui Paavon luoksensa.